Niin, jos nyt kuitenkin elettäisiin vaan nyky-Suomessa peilaten tuota sähköautoilua omiin olosuhteisiimme ja mietitään tuota sähköautoilun toimivuutta täällä kotomaassamme, niin eipä toteudu tuo 500000 asukkaan case vielä ihan lähipolvien aikana eikä ainakaan 2030-luvulle mennessä, vaikka väki alkaisi sikiämään oikein urakalla ns. "lisääntykää ja täyttäkää maa"- metodilla

(kts. liite)
Mitäpä tapahtuu sitten jossain muualla maailmalla, riippuu paljon monista väestöpoliittisista tapahtumista olemassaolevissa suurkaupungeissa ja niiden lähikaupungeissa.
Voisi arvella, että tuolloin myös joukkoliikenteen kehittäminen järkevälle tasolle energian kulutuksen/kustannusten suhteen nousee niissä huomattavaan rooliin ja yksityisautoilun osuus tietysti pienenee, kun ne autot eivät jossain vaiheessa vaan enää mihinkään mahdu...
Näinhän tuon liikennevirtojen kehityksen täällä Suomessakin haaveillaan tulevaisuudessa toteutuvan, vaikka tämä meidän liikennepuuhastelu on vielä melkoista näpertelyä todellisiin suurkaupunkien liikenneongelmiin verrattuna.
Jos nyt eletään nykyhetkessä ja sitä pitäisi pyyhkäistä kylmiltään parin-kolmen suomalaisen "suurkaupungin" väli putkeen, nyky-dieselillä ja useimmilla bensa-/kaasuvehkeilläkin se onnistuu, vaikka siihen tankkaukseen joutuisikin jossain vaiheessa sen
10-15 min uhraamaan.
Muilla käyttövoimilla varustetuilla kulkuneuvoilla ei taida onnistua - ainakaan ihan heittämällä...
Vaikka toisin koitetaankin kovasti todistella, kyllähän se vaan todellisuudessa on niin, että tuolta matkojen päästä kun lähdetään kohti näitä "suurkaupunkeja", ei siellä niitä latureita toistaiseksi niin tiuhaan kuitenkaan ole ja joskus tuntuu, että noita fossiilisten polttoaineiden tankkauspisteitäkin on turhan harvakseen..
Kysymys tässä onkin vain nyt siis niistä todellisista toimintasäteistä, joita noilla kulkuneuvoilla on käytetävissä, kun sinne tienpäälle lähdetään eikä siitä, kuinka paljon on aikaa ja mahdollisuutta istua jossain ABC:llä kahvia lipitellen ja akkuja lataillen, milloinkas akussa olisi taas kapasiteettia seuraavaan X km:n siirtymään.
Kaikki eivät todellakaan asu suurkaupunkien liepeillä. Siellä asuvat kun eivät usein edes autoile lainkaan, koska muitakin vaihtoehtoja kulkemiseen on.
Ei voi siis vain joka paikassa hypätä siihen Siniseenbussiin tai Nelosenratikkaan, vaikka monet näistä etenkin uusimmista päättäjistämme niin näyttävät ajattelevan

Ainakin vielä nyt, kun vetäisen tuossa lähiasemalla tankkiin sen 70 litraa dieseliä tiedän aivan riittävän tarkkaan, mihin se riittää ja milloin olen perillä vaikka vaunuineni.
Lopputulemaan vaikuttaa pitkälti vain kaasupedaalin liikuttelutyyli tai itselle myönnetyt kahvitauot, ei auton määräämät energiankeruutuokiot.
https://www.kuntaliitto.fi/tilastot-ja-julkaisut/kaupunkien-ja-kuntien-lukumaarat-ja-vaestotiedot