Minäkin olen muutaman auton ostanut uutena, mutta Volvot ovat tulleet taloon käytettyinä. Esimerkiksi S70 T5 oli vähän ajettuna menettänyt yli kolmanneksen hinnastaan eikä juuri uutta hävennyt. Asuntovelalliselle se oli oivallinen ratkaisu, jos/kun halusi hyvää matka-autoa. Kalleimmat kilometrit tulivat työsuhdeautolla, joka oli huoltolesingilla.
Tämän päivän ikääntyneet ovat käyneet työelämässään, toki vähän työstä riippuen, aikamoisen teknologisen murroksen. He ovat luopuneet kirjoituskoneista ja telexeistä, oppineet käyttämään faksia ja tietokonetta, sitten siirryttiin PC-aikaan ja häärättiin MS-DOS -maailmassa. Suurin osa on selvinnyt jopa Windowsin ikeen alta! Jo pelkästään puhelin on tehnyt melkoisen matkan siitä, kun työstatuksen merkkejä oli, mihin puhelimella pystyi soittamaan. Osa sai yhteyden vain sisäisiin numeroihin, toiset pääsivät ulos omaan verkkoryhmään, parempi väki soitteli kaukopuheluita.
Olisiko hallinnaltaan sangen yksinkertainen sähköauto heille ylivoimainen opittava? Tuskin.
Sen sijaan latausverkko, johon @hessu80 viittasi, on käytettävyydeltään vielä melkoinen raakile. Sen kanssa ovat olleet välillä pulassa jopa alan edelläkävijät ja toimittajatkin.
No, ikäihmiset ovat käyneet niin palvelu-, itsepalvelu- kuin korttiasemillakin tankkaamassa. Väärää sähköä tuskin saa autoon ”tankattua”!