Yhdellä tutulla oli hyvä kaikenriistankoira, dreeverin ja pystykorvan sekoitus, turhan itsepäinen vain oli. Ajoi jänistä, haukku lintua puuhun ja ketun ajokin luonnistu. Häkissä tai juoksunarussa sitä ei saanut pysymään, eikä suostunut kulkemaan metsässä kytkettynä. Jänis- ja kettuajossa oli peräänantamaton, ajoi niinkauan, että ajettava saatiin kaadettua tai itseltä loppui voimat, joskus saattoi ajaa kettua pari vuorokautta yhtäsoittoa, äänikin petti useita kertoja ajon jatkuessa pitkään. Lukemattomia kertoja omistaja joutui kantamaan kaadon tapahduttua autolle tai kotiin kun koira ei enää yksinkertaisesti jaksanut ottaa askeltakaan. Ja oli omatoiminen, omistaja kun tuli töistä niin saattoi olla jänisajo tai lintuhaukku käynnissä. Jos omistaja oli viettänyt kostean illan niin seuraavana päivänä koira kyllä järjesti krapulan parannus ohjelmaa, puolilta päivin alkoi ulkona äänekäs haukku (kohteena isännän auto, makkarin ikkuna, taivaalla liitävät pilvet, ihan mikä vaan). Haukku loppui ku ulko-ovi kun raottui ja koira pääsi luikahtamaan sisälle, sitten alkoikin asekaapin ja naulassa roikkuvan repun haukku ja se ei loppunut ennenkuin omistaja oli passissa pihapellon laidalla

Pihavartijanakin oli loistava (vähän liiankin ärhäkkä), oli kauhean ennakkoluuloinen kaikkia vieraita kohtaan ja vahti vieraita tarkasti. Kopiksi koira omi ladon seinustalla seisseen 100A Datsunin, sinne ei ollut kenelläkään menemistä, ei edes koiran isännälllä. Omistaja sai siivottua "kopin" vain kun koira oli ajamassa, sitten koira tuhahteli ja mulkoili kiukkuisena pari päivää (eli mökötti kuten ehta akka) kun sen pesä oli käyty sotkemassa

.