No ei ole paha kulutus jos jää todellisuudessa noin pieneksi. Toki jos pääsee ajamaan tasaisesti matkaa sen 80-90km/h niin silloinhan mennään aika optimaalisella alueella. Oletko seurannut millä vaihteella noissa nopeuksissa mennään ja millä kierrosluvulla? Itse olisin toivonut tuolta vanhalta geartronicilta hieman pienempiä kierroksia motariajoon. Mulla ajo on hyvinkin sekalaista minkä näkee keskinopeuden vaihteluista, välillä alle 50 ja välillä melkein 70. Yleensä mennään siellä karvan yli 50:sta vajaa 60:iin, kulutushan näkyy allekijoituksesta.
Noi pidemmät maantieajot pyrin ajamaan 80-90km/h
Enpä nyt tullut käyttäneeksi manuaali puolella.. ~1300rpm on 7 tai 8 en oo varma, epäilen 7 koska ajoin cruisen kanssa 85km/h Joulucruisingissa kun käytiin ni ajelin 90km/h ni oli 8 ja ~1200rpm ja jurras välillä ni pistin manuaalina silloin 7 tupaan.
Viime kesänä istuin V70 T5 2015 mallin kyydissä ja kulutusmittari näytti 80km/h nopeudessa 5.5/100km eli siinä mielessä maksan turhaa käyttövoimaveroa
. Mutta toisekseen sain kuulla että keskikulutus on ollut tavella kaupunkiajossa reippaasti yli 10l/100km
. Kuitenkin koko vuoden keskikulutus on bensalla noin 7-8L/100km.
Se mitä kuluttaa vuodessa on jo melkoisen hyvä mittari todellisesta kulutuksesta, tulee riittävä vaihtelu ainakin minun käytössä.
Nää nyky tekniikat on taloudellisia oli bensa tai diesel.
Tarkoittaako tämä että hiilivety liukkari pintaan jonka jälkeen huuhtelu ja as40 kinnaspesu vai miten?
Käytätkö muuten as40 kinnastelussa jotain kertakäyttöhanskoja kinttaan sisällä? Ihoaltistusta tarkoitan
Ei vaan, Ensin huuhtelin kurat pois. Sitten vedin hiilivety liukkarin pintaan ja vedin pumppupullosta oman vaahdon päälle. Huuhtelu. Sitten toinen kierros hiilivety liukkari, tuon päälle vaahdotin as40 ja kinnastelin ennen huuhtelua.
En käyttänyt hanskoja.