Tulipa tänään hieman pakerrettua auton parissa. Ensin kunnon pesu ja imurointi, oli muuten melkoisen pölyinen sisältä.
Ensiksi keulan ilme uusiksi, ajattelin ensin että laitan tuon GTX keulan neliskulmaisilla jenkkivaloilla. Mutta minulla on ollut jo pari vuotta tallin kätköissä tarvittavat osat myös noihin pyöreisiin tuplavaloihin, joten ajattelinpa kokeilla ensi kertaa niitä paikoilleen. Ja eipä ollenkaan hullummalta näytä nekään, varsinkaan flathood konepellin ja GTX maskin kanssa!


Ja sitten ne vanteet. Nämä vanteet hankin aikoinaan juuri tätä autoa varten Ruotsista. Ne olivat silloin 9" levennetyt, mutta aivan järkyttävän huonosti tehty ja yksi niistä räjähti halki renkaita asennettaessa. No ei muuta kuin koko setti uusiksi.

Vanteiden keskiöt ja takaosat ovat 140 sarjan 15" vanteista ja julkisivun puolet tehtiin sitten joistakin etuvedon peltivanteista. Eli 8 kpl vanteita sorvailtiin kappaleiksi ja niistä on ammattimies nämä vanteet kasannut. Halusin ehdottomasti käyttää noita 140 sarjan keskiöitä soikeilla rei'illä ja isojen pölykapseleiden "kiinnikekuhmuilla". Vanteiden tekoon meni sitten niin pitkään että ehdin tämän auton jo myydä, mutta nyt sainkin sopivan syyn hankkia auton takaisin!

Vanteilla on leveyttä n. 8" ja renkaina on uudet Toyo T1R, edessä 195/55-15 ja takana 205/50-15.

No ei se vanteiden asennus kuitenkaan ihan käden käänteessä käynyt? Nuo 140 sarjan vanteet eivät mahtuneetkaan suoraan eteen koska jäähdytettyjen jarrujlevyjen jarrusatulat ovat liian isot niille. Väliin piti laittaa 2,5mm spacerit ja vielä sittenkin piti rälläköidä jarrusatuloista hieman pois.
Mutta lopputulos oli vaivan arvoinen!

Tuon siloitellun takaluukun hankin aikoinaan myös tätä autoa varten "JomppaPapalta" (terveisiä! :hello: ) ja nyt senkin oli edellinen omistaja viritellyt paikoilleen. Kilven kolo on täytetty ja pyyhkijä sekä lukkopesä on poistettu. Lukituksen hoitaa nykyään sähköinen keskuslukitus.
Melko mukavasti tuokin istuu paikoilleen.
Kaikki tänään otetut kuvat löytyvät tuttuun tapaan nettisivuiltani:
http://www.volvere.fi/245DL.htm