
Tuossa on etupäätä, jota on joku aikaisempi omistaja hitsannut. Vahvoja ovat hitsaukset, mutta ei ole entisöity, vaan hitsattu osittain vanhan päälle ja oikaistu vaikeimmat kohdat. Toimii se niinkin, mutta osan pistän uusiksi. Konepellin saranoiden kiinnitykset ovat ihan hukassa. Saranat hitsattu runkoon kiinni parilla täpällä.
Vasen etuaisa tosiaan noussut ylöspäin. Ei se paha ole, kolme milliä.

Siinä vanha mylly. Mittasin, niin puristukset olivat kohtuullisen tasaisessa kunnossa mutta nokka-akseln nostoissa parin pakoventtiilin kohdalla vajausta. Ja kun huomasin, että yksi kannenpultti oli vaihdettu 10 milliseen, eli alkuperäistä pienempään (näkyy keskellä 2-3 pakoaukkojen lähellä), niin hylkäsin koko moottorin toistaiseksi. Kannen pultti on joskus katkennut sisään, porattu sitten vinoon, että osittain pulttiin ja osittain lohkon valuun.
Autoon tulee samanlaisesta 1971 Deluxesta purettu alakerta, uudella nokka-akselilla ja kansiin koneistetaan pakoventtiilien seetirenkaat. Pari pakoventtiiliä oli syönyt itsensä jo melko syvään valuun. Ihmeen tasaisesti olivat upoksissa, n. kolme milliä ja pitivät hyvin painetta.
Vaihteiston kunnosta ei ole mitään tietoa, mutta kokeilen sitä siitä vaan ajoon. Kytkin toimi ainakin hyvin, kun ajettiin auto trailerille.