Tässä kyse lienee 6-vaihteisen tf-80sc automaatin ominaisuuksista.
Omat kokemukset: Tietynlaisella kaasunkäytöllä laatikon saa harhautettua vaihtamaan väärin ja epämiellyttävää viivettäkin tai äkäisen tuntuisia vaihtoja saattaa esiintyä. Kun tottuu tasaiseen kaasunkäyttöön niin ei tuo enää haittaa.
Kaasu pohjassa kiihdytys tuntuu vaihtavan liian pienen vaihteen. Vaihto tehdään selvästi parina erillisenä vaihtona eli esim. 4-3 ja 3-2. Kun katsoo moottorin teho- ja vääntögrafiikoita, niin vaihtamalla riittävän pienelle vaihteelle se tekee oikein koska isommilla kierroksilla saadaan enemmän tehoa. Ratin takana tuntuu usein että isommalle voisi vaihtaa aikaisemmin koska meno tuntuu hyytyvän lähellä tulevaa vaihtoa.
On sitten bensa tai diesel, olen liimannut kickdown nappulan viereen noin 3mm korkean muovinpalan 2-puoleisella teipillä. Näin on tilanne muuttunut niin että painettaessa kaasu pohjaan vaihtuukin usein vain yksi vaihde pienemmälle. Auto tuntuu lähtevän sähäkämmin kiihtymään koska vain yksi vaihde vaihdetaan ja siihen kuluu vähemmän aikaa. Tähän kun lisää lastutuksen moottoriin niin vaihteen toiminta paranee oleellisesti, eikä tunnista samaksi autoksi

.
Alkupään uusikoppaisissa auttaa ohjelmapäivitys vaihdelaatikkoon ja moottoriin. Ne toimivat kuitenkin yhteistyössä.
Kaikissa ajamissani TF-80SC laatikoissa aokilometreistä riippumatta ykkönen ja kakkonen pitävät inisevää ääntä. Toisissa se kuuluu selvästi ja toisissa vähemmän.