Jaetaanpa kokemuksia tännekin. Autona vuoden 2010 V50 2.0D Powershift-automaatilla.
Mittarissa oli 197tkm, kun kone ilmoittaa "nokisuodatin täynnä". Jatkoin ajamista motarilla ja selvästi alkoi poltto. Noin vartin ajon jälkeen heitti moottorin vikavalon palamaan ja auton "limbmodeen" eli tehot pois. Ajelin samantein huoltoon, jossa selvisi että tyhjäkäynnillä suotimen paine-ero heilui 400-600 mbar välillä. Jotenkin ajotietokone oli jumissa, kun lämpötilat ennen ja jälkeen suotimen näyttivät samaa. Asentaja ehdotti, että vaihdetaan paine-eroanturi ensin, koska ei voi mennä suodatin tukkoon yhtäkkiä.
Anturin vaihdon jälkeen sai viat nollattua ja kone tuli järkiinsä. FORTEN DPF CLEANER tankkiin ja regenerointi ajamalla. Potilas toipui toistaiseksi, mutta lopun alkua jokatapauksessa näillä kilometreillä. Rahaa ei mennyt kuin 350e, jossa mukana myös määräaikaishuolto

Sinisellä olisi varmasti vaihdettu suodatin yms eli ykkösen olisi saanut lyödä summan eteen.
KYSYMYS: Mikäli poistan loukun omatoimisesta niin pystyykö autolla ajamaan? Ajatuksena olisi ensin puuhastella autotallissa ja ajaa sitten ohjelmointiin.