Volvo Racing Club Finland - Koko Suomen Volvofoorumi
Tekniikka, Viritys, Veteraanit ja Projektit => Etu- ja nelivetoiset => Korjaamo ja yleistekniikka => S60, V70 (vm.00-07), S80 (vm. -> 06), XC90 => Aiheen aloitti: MTK16 - 30.09.2011, 18:10:53
-
Taitaapi olla aika yleinen vika. Luin tänään autoni vikamuistin ja siellä oli vika pyörreläpän moottorista ja näytti olevan tanko irti. Samoin katsoin tänään vuotta uudemman pellin alle ja siellä sama vika.
Lieneekö suurta haittaa vaikka on irti?
Nyt kysymys kuuluukin mihin asentoon se läppien käyttövipu kannattaa jättää. Ei tullut ajateltua missä asennossa se oli kun aloin testata onko se jumissa. Omasta autostani sormella liikuttelin vipua tuntui liikkuvan. Käänsin vivun myötäpäivään topparia vasten.
-
Omasta Volvostani olen apurin kanssa tsekannut läppien servomoottorin toiminnan ja sen verran muistan, että moottorin ollessa sammuksissa läpät ovat auki ja kun koneen käynnistää ne menevät kiinni. Kun antaa jenkaa läpät kierrosten mukaan aukeavat. En muista oliko auki-asento kummassa suunnassa mutta jos sulla servon ohjain toimii vielä niin siitä voit päätellä suunnan. Läpät varmaan kannattaisi jumittaa auki-asentoon. Työkaverin Volvossa oli läpät kiinni vivun irtoamisen seurauksena ja tehot oli hukassa.
Läppien servo tekee sammuttaessa jonkun kalibroinnin ja ajaa läpät kumpaankin "laitaan" ja ottaa siitä säätöalueen muistiin. Jos servon liikettä sopivasti rajoittaisi ja tekisi keinotekoiset rajat, häipyisiköhän vikakoodi... Oon ite miettinyt tätä siinä mielessä, että läppien vaikutus on varmaankin pohjimmiltaan päästöjen minimointi. Itseä kiinnostaisi lähinnä teho, ei päästöt :)
-
Se uus tanko maksaa siihen väliin jotain 4€. Kannattaako kikkailla asentojen kanssa?
-
Jos pelkkä tanko on rikki niin sehän on halpaa mutta usein näistä hajoaa jotain sieltä läppäakselin päästä joka edellyttää imusarjan poistoa, joka edellyttää suuttimien poiston, joka edellyttää uudet suutinputket jne...
Jostain olen lukenut, että systeemiä rasittaa nimenomaan se kalibrointi kun servo ajaa väkisin läppäakselin kumpaankin laitaan.
-
Jostain olen lukenut, että systeemiä rasittaa nimenomaan se kalibrointi kun servo ajaa väkisin läppäakselin kumpaankin laitaan.
Jännää että tuommoista ominaisuutta ei ole softalla muutettu, ei sen kai jatkuvasti tartteis kalibroida? ???
-
On niin löysä se tangon kiinnitys sieltä kannen päästä ettei pysy kiinni. Pitänee kysyä korjaussarjaa maanantaina.
Tuommosen linkin löysin http://www.volvot5.co.uk/forums/showthread.php?p=216016
-
Itsellä D5 -07 ja kyseinen kohta korjattu kaksikin kertaa, muoviset härpäkkeet ei vain kestä. Muutaman euron sarja ja asennus muutaman kympin.
-
Eilen kävi oma D5 -07 huollossa ja sama tuomio tuli tuosta pyörreläpän tangosta. Kovasti tarjosivat pyörreläpän vaihtoa ja hintaa tuolle tulisi aika kovastikkin. Täytyypä tarkistaa, jos tuon pelkään nivelen pystys kans vaihtamaan. Säästyisi aika paljon euroja 8)
-
No nyt on korjaussetti ostettu 2,20€ +uusi tanko 8€. Näillä kai se on kokeiltava kun ei sinne ahtaaseen väliin oikein mahdu muunlaisia virityksiä.
Onko kukaan vaihtanut sitä koko läppäsysteemiä niin tietäis tulevaisuuden varalle mitkä on pakolliset uusittavat osat? Ja tulis samalla sekin imusarja puhdistettua.

Se pyörreläppähässäkkä, suuttimien pohjatiivisteet ja suuttimien kiinnityspannat, suutinputket (jos ei uskalla käyttää vanhoja vuodon pelossa.)
-
No nyt on korjaussetti ostettu 2,20€ +uusi tanko 8€. Näillä kai se on kokeiltava kun ei sinne ahtaaseen väliin oikein mahdu muunlaisia virityksiä.
Onko kukaan vaihtanut sitä koko läppäsysteemiä niin tietäis tulevaisuuden varalle mitkä on pakolliset uusittavat osat? Ja tulis samalla sekin imusarja puhdistettua.
Mistä ostit tuon sarjan?
-
Oulun wetteriltä kävin hakemassa.
-
Näyttäisi olevan omastakin volvosta tuo pyörreläppien säätövivusto sökö. Tuossa liikuttelin sitä vivustoa moottorin päästä
niin tuntuu liikkuvan ihan liian helposti. Pitäisikö tuon liikkeen vaatia voimaa minkäverran?. Oiskohan irti sisäpuolelta jotain. Mitään herjaa ei mittaristoon tule kuitenkaan ja pelaa ihan normaalisti. Vähän öljyisen näköinen oli ympäristö siitä.
-
Sama vika täällä, tanko irronnut eikä pysy kiinni. Imusarjan päästä kun heiluttelee vipua niin liikerata on varsin löysä eli mitään vastusta ei juuri tunnu ja todnäk sieltä puskee myös öljyä läpi. Voisiko tuosta päätellä jotta se vipu on irronnut oikeasti akselista eikä kääntele pyörreläppiä ollenkaan? Entäpä öljyvuoto?
-
Ei siinä tangossa kuulu olla juuri yhtään vastusta, siellä ei ole mitään minkä pitäisi vastustaa, on vain tanko jossa muutama läppälevy kiinni.
En muista että olisin koskaan kuullutkaan että läppäakseli olisi hajonnut.
Kuluneen pallonivelen takia noita oon kyllä vaihtanut hyvinkin monta.
-
Pari kertaa ajotietokone ilmoittanut; moottorijärjestelmä vaatii huollon, kerran moottorijarrutuksessa ja kerran ohittaessa. Koodit nollattu, eikä aktiivisia koodeja ole jäänyt. Tänään huomasin että pyörreläppien tanko oli irti ja jumissa. Tanko kiinni ja koeajolle, vikavalo ei ainakaan vielä syttynyt, liekö tästä ollut kiinni?
Mitä se korjaussarja sisältää? Edellinen omistaja sanoi, että tuo on kertaalleen korjattu. Mutta en tiiä oliko korjaussarjalla, vai kokonaan uusilla osilla.
-
Omassa samanlaisessa teki pariin otteeseen kans samaa uudella vivulla. Lopulta paloi käämit ja tutkin itsekin sitä. Sen vivun saa laitettua paikoilleen "nurinperin".
Ei ole yli vuoteen irronnut ja toimii hienosti.
-
Kokeilin ajamalla, läppävipu eteen vedettynä ei ollut voimaa kierroksilla, taakse työnnettynä ja johdonpätkällä sidottuna pelaa hienosti. Eli läpät on nyt kokoajan auki, mersu puolella hyvin yleistä avata läpät. Näin täällä ;)

Jos en nyt vallan väärin muista niin joissain bemareissa nuo läpät irtoilee joskus ja pyrkii koneen sisään, aiheuttaen aika paljon ongelmia. Näin ei varmaan Volvossa käy mutta mitä siitä seuraa jos läpät poistaa kokonaan?

Joku minimaalinen päästöjen lisäys. Jos tarkoitat että poistat koko läppäakselin on akselin reikien tilalle laitettava jotain.
-
Nyt rupesi tuossa irtoilemaan tuo säätötanko. Muutaman sadan kilometrin välein sai laittaa paikalleen.
Lieneekö mitään haittaa, että käänsin sen nurinpäin? Napsahti todella jämäkästi paikalleen ja tuntuisi pysyvän hyvin. Vähän se on vinossa nyt, mutta liikkuu vapaasti joka asennossa, eikä sen pituuskaan mielestäni muutu juurikaan.
-
Anna olla vaan nurinperin. Ei tarvitse enää ronkkia siellä sormet öljyssä.
-
Onko Volvossa läpät muuten muovia vai jotakin kovempaa? Poistellaanko näitä kuinka yleisesti, vai tyydytäänkö tämän ketjun ratkaisuun eli korjaukseen tai tangon kiinni sitomiseen?
-
Onko Volvossa läpät muuten muovia vai jotakin kovempaa?
kovaa muovia
-
%(%)%¤=%)% irtoileva tanko.
Marmorille tuli tänään aiemmin tällä viikolla tilattuna vääränlainen tanko eli tällainen:
http://www.skandix.de/en/spare-parts/exhaust/throttle-shaft/joint-throttle-shaft-exhaust-system/1029632/
ja siihen korjaussarja 31293291
Mun autossa kuitenkin on tällainen tanko:
http://www.skandix.de/en/spare-parts/exhaust/throttle-shaft/joint-throttle-shaft-exhaust-system/1029359/
Tietenkin vaimo haki sen hieman ennen sulkemisaikaa joten oikeanlaisen osan metsästys jatkuu ensi viikolla. Saakos tuohon alempaan tankoonkin jonkun kiinnityksen korjaussarjan?
-
Tuo ylempi tanko on tosiaan vanhempi malli, joita noissa oli aluksi.
Jos auto on riittävän uusi tai läppäakseli on joskus vaihdettu, niin siellä on tuo uudempi malli.
Ihan onnistuneesti oo itse laittanut tuota korjaussarjaa uudempaankin akseliin/tankoon
Vaatii hieman sorminäppäryyttä, koska sinne läppäakselin luo palloniveleen pitää porata reikä korjaussarjan tapin kokoisella poralla..
Toimiva ratkaisu siihen on bitti-kantainen poranterä
(http://i00.i.aliimg.com/photo/v0/426395342/HSS_1_4_Hex_Shank_Drill_Bits.jpg)
Ensimmäisen kerran, kun tarvitsin moista, eikä ollut heti saatavilla, niin tein bitti-torxista sellaisen.. eli torx, jossa reikä päässä, reikään liimasin sopivan poranterän
(http://www.benzworld.org/forums/attachments/w210-e-class/406060d1319767234-codes-p0170-p0173-p0305-13358-zhida-star-bit-tamper-torx)
ja sitten lisäksi joku tälläinen matala bitti-kärjen väännin
http://members.modernvespa.net/fuzzy/uploads/bit_driver_2_123.jpg
Siellä kun ei montaa senttiä oo tilaa tuolle reiän poraamiselle, niin vaatii pienet välineet
-
Eli taidan vaan vaihtaa tangon oikeanlaiseen, pitää korjaussarjan itsellä ja sen jälkeen kun tanko on taas kymmenen kertaa irronnut alan nysväämään tuota korjaussarjaa paikoilleen.
-
millä kilometreillä tuo tanko on teillä alkanut irtoilemaan? tänään öljynvaihdon yhteydessä tuli eka kerran sattumalta tutkailtua tuota hökötystä ja ihmettelin että onpa rimpula. ihan kuin se tanko olisi vinossakin luonnostaan. vielä ei ole oireillut millään tapaa mutta pakkasilla on jotain "moottori vaatii huollon" joka aina katoaa jälkiä jättämättä
-
Eli taidan vaan vaihtaa tangon oikeanlaiseen, pitää korjaussarjan itsellä ja sen jälkeen kun tanko on taas kymmenen kertaa irronnut alan nysväämään tuota korjaussarjaa paikoilleen.
Todennäköisesti irtoaa heti, koska se nuppi johon tanko tulee kiinni on kulunut ohuemmaksi.
Itse kun kyselin korjaussarjaa Volvolta ei ollut enää saatavilla.
-
Itse kun kyselin korjaussarjaa Volvolta ei ollut enää saatavilla.
Pikavilkaisulla sun vanhoihin viesteihin, päättelen, että sun auto on uusikorinen S80?
Vaikka siinä on sama moottori, kuin tässä vanhempikorisessa V70:ssä, niin siihen ei tuota korjaussarjaa oo ollut tarjollakaan koskaan, johtuen siitä jakopäänpuolen moottorin kannakkeesta.
Vanhemmassa korimallissa tuo pää moottorista lepää apurungossa olevan kannakkeen päällä, mutta uudemmassa kannake on kiinni runkoaisassa, jossa moottori riiippuu.
Johtuen tuosta erosta, on uudempi korisessa se kannakkeen kiinnityspiste moottorissa niin pahasti tiellä, että on käytännössä mahdoton asentaa tuo korjaussarja, ellei purkaa läppäakselia pois.

On uusikorinen. Tuota eroa en osannut ottaa huomioon. Katsoin että Late tarvitsi samanlaisen tangon(uusikorisen?) mikä minulla on käytössä.
Onko korjaussarjaa saatavilla, kun kyselin niin eivät pystyneet enää myymään?
-
millä kilometreillä tuo tanko on teillä alkanut irtoilemaan? tänään öljynvaihdon yhteydessä tuli eka kerran sattumalta tutkailtua tuota hökötystä ja ihmettelin että onpa rimpula. ihan kuin se tanko olisi vinossakin luonnostaan. vielä ei ole oireillut millään tapaa mutta pakkasilla on jotain "moottori vaatii huollon" joka aina katoaa jälkiä jättämättä
Vähän vajaa 380tkm on nyt mittarissa.
-
Todennäköisesti irtoaa heti, koska se nuppi johon tanko tulee kiinni on kulunut ohuemmaksi.
Itse kun kyselin korjaussarjaa Volvolta ei ollut enää saatavilla.
Sitä minäkin epäilen ja pelkään. Pitää säästää toi vanha tanko ja korjaussarja tulevia patentteja varten. :)
-
Laitoin viime kesänä palan sähköteippiä nupin päähän ja painoin tangon kiinni. Eikä ole irronnut sen jälkeen, ihme kyllä.
-
:) V:>Volvo V70, vm. 2007, moottori D5244T5, pyörreläpän säätömoottori, nro 30756100, kärähti. Sisään tuli kumma haju, jonkin ajan jälkeen syttyi MOOTTORIJÄRJ. VAATII HUOLLON. Ilmeisesti vipu oli liikkunut, koska vikailmoitus hävivi joksikin aikaa. Sitten vipu on irronnut ja vikailmoitus pysyy. On vaihdettava uusi.
-
Sattuipa sopivasti tämä aihe >:( Patentoin juuri eilen tuota vanhan mallista tankoa kiinni läppälistan puolelta. Moottorijärjestelmä vaatii huollon viestiä on itse asiassa tullut aika harvoin, vaikka tanko on ollut irti lähes vakituisesti. Mutta tämä laitos vuotaa öljyä tuohon läppälistakoloseen ja termostaattikotelon päälle. Remminvaihtohuollossa kymppitonni sitten vaihtoivat nokkastefan ja noottina on, että voi vuotaa nokka-akselin laakeripukin alta, seurattava. Tyhmä kysyy, että tuohonko se vuotaa?
-
swirl flaps on vissiin pyörreläpät(?). http://en.m.wikipedia.org/wiki/Swirl_flap
vissiin vaikuttaa vähän muuhunkin kuin vain päästöihin. ruukataanko läppien toimintaan kajota näissä optimoinneissa/lastutuksissa? ecu:han se näitäkin ohjaa
-
Olikos tähän jotain tietoa, että kajotaanko näihin lastutuksessa? Mulla tanko on irti eikä pysy, mutta en tiä vaikuttaako autoon mitenkää. Läppävipu on myös ihan vetelä, että tuskin on kiinni missään tangossa.
Auto käy ja kukkuu kuitenkin. Vikakoodiksi tuli nyt pakkasella 135F eli ilmamassamittari ja 200A jäähdytysnesteen lämpötunnistin.
-
Terve!
Minulla tuo pyörreläppätangon päässä oleva vipu nähtävästi rikki kun pyörii miten sattuu. Ajattelin tarkastaa pyörreläppien asennon niin riittääkö että ottaa putket venttiilikopan päältä ja irroittaa sen pienemmän kopan siitä siitä itse imusarjasta?
-
Täällä sama vika..215th mittarissa ja ei auttanut uusi tanko,nuppi kulunut väljäksi. Kumpaan suuntaan tuo hökötys pitäisi lukita edestä katsottuna työntää taaksepäin vai vetää eteen? Mikähän noiden läppien perimmäinen tarkoitus on?Meinaan onko mitään haittaa auki lukitsemisesta pl.joku saastehömpötys?
-
Parantaa vääntöä alhaisilla kierroksilla olemalla kiinni.
Omassa pysyy enää ohuella rautalangasta kiinnitettynä.
-
Parantaa vääntöä alhaisilla kierroksilla olemalla kiinni.
Omassa pysyy enää ohuella rautalangasta kiinnitettynä.
Korjataan sen verran, että parantaa alavääntöä osakaasulla ja siinäkin sen verran, että perseellä ei sitä tunne ja vielä vähemmän automaattiaskilla. Tarkemmin läpät ovat kiinni alle 2000rpm ja ruiskutus alle 30mm^3. Jos jompi kumpi ylittyy niin läpät ovat täysin auki.
-
Tänään sain oman XC90:n takaisin huollosta, jossa mm. vaihtoivat uuden pyörreläppäsysteemin. Vanhojen pyörreläppien kohdalta vuoti öljyä ja pyörreläppien akseli heilui edestakaisin ja oli erittäin väljä. Pyörreläppien tanko oli myös pois paikoiltaan.
Koeajolla moottorin ääni oli mielestäni huomattavasti hiljaisempi, jopa vaimokin huomasi tämän... Onkohan toimimattomilla pyörreläpillä isokin vaikutus kulutukseen?
-
Tuosta halpa fixi kulahtaneeseen välitankoon
https://www.ebay.com/itm/volvo-s60-v70-XC70-XC60-XC90-D5-swirl-actuator-repair-kit-swirl-flap-repair/112537309364?fits=Make%3AVolvo&hash=item1a33bf10b4:g:BL4AAOSwq1JZNEHJ&vxp=mtr

88$ ei ole halpa korjaus tuohon vikaan.
-
88$ ei ole halpa korjaus tuohon vikaan.
Minulla meni siis koko pyörreläppäsysteemi vaihtoon. Se akseli heilui edestakaisin ja sivuttain kuin mummon hammas ja vuoti öljyä. En tiedä paljonko korjaus on maksanut, kun meni autoliikkeen piikkiin. Sinisellä korjaus olisi ollut jotain 700€:n luokkaa :idiot2: .
Jostain luin, että pyörreläppien toimimattomuus vaikuttaa dpf:n polttoon. Regenerointia ei muka tapahtuisi, jos on pyörreläppien vikakoodi päällä? Joka tapauksessa omassa xc90 d5:ssa näytti heti laskevan kulutusmittarin lukema 9.6l/100km arvoon 9.4l/100km 50km:n ajolla. Ei ole ennen tuolla tavalla laskenut kulutusmittarin lukema.
Edit: nollasin kulutusmittarin joku aika sitten ja nyt näyttää lukemaa 8.9l/100km. Ajo 40% kaupunkia ja 60% moottoritietä. Ehkä noilla läpillä jokin vaikutus kulutukseenkin on?
-
Ensimmäinen vika, ei ole vikakoodin lukijaa. Teksti ruudulla: MOOTTORIJÄRJ. VAATII HUOLLON
Pellin alla muovinen akseli oli irronnut. Laitoin takaisin paikoilleen. Autohan suorastaan lentää mut edellä mainittu koodi ruudussa.
Kysymys kuuluu saako vikakoodin jotenkin pois? Ei lähtenyt 15min akkubootilla.
V70 -07. 2.4D aut aj. 245tkm.
-
Olikohan niin että vaatii 5 käynnistystä? Vikakoodi jää muistiin mutta herja poistuu.
-
Olikohan niin että vaatii 5 käynnistystä? Vikakoodi jää muistiin mutta herja poistuu.
Kiitos vinkistä! Kokeilen..
-
Mulla se tangon irtoaminen ei itsessään sytyttänyt ajotietokoneeseen mitään herjaa. Jossain vaiheessa tanko oli ilmeisesti kiilautunut johonkin väliin, niin silloin kyseinen teksti ilmestyi näytölle.
Kannattaa varautua siihen, ettei se tanko kauaa paikallaan pysy, kun on todennäköisesti kulunut. Itse hioin sitä tangon moottorinpuoleista päätä hiukan ohuemmaksi, laitoin paikalleen, tein kuumalla surrilangalla reiän akselin päähän ja tein langasta sokan. Muutaman kuukauden ainakin toiminut.

Kävin heittämässä testilenkin. Aluksi tuntui pirteältä mut loppumatkasta tuntui vaisummalta. Melko varmasti tanko irtosi ja mahd. kiilautui. Varasin siniselle ajan mut yritän saada kuntoon ja perua ajan. Ilmoitus pysyy ruudussa.
-
Mulla se tanko oli irti varmaan 100tkm, kun en jaksanut perehtyä, kun ei herjaillut. Hommasin vikakoodinlukijan ja se antoi koodia liittyen sen säätömoottorin asentoon. Siitä päättelin, että vika tulee silloin päälle, kun moottori ei pääse haluttuun asentoon johtuen kiilautuneesta tangosta.
En itse huomannut tehoissa eroa, mutta kulutus on kyllä tippunut huomattavasti (laskettu) nyt kun tanko on kiinni. Herja kyllä hävisi parissa päivässä ilman koodien nollaustakin omassa autossa.
Se pyörreläppäkoneisto itsessään ei kai ole hirveän kallis, mutta aika paljon on työtä sen vaihtamisessa. Kannattaa yrittää tehdä se sokka. Vähän ahdas paikka, muttei se nyt mikään mahdoton homma ollut. Onnistui minunkin nakkisormilla.
-
En itse huomannut tehoissa eroa, mutta kulutus on kyllä tippunut huomattavasti (laskettu) nyt kun tanko on kiinni. Herja kyllä hävisi parissa päivässä ilman koodien nollaustakin omassa autossa.
Ihan mielenkiinnosta, paljonko oli vaikutus kulutukseen? Omassa XC90:ssä on nyt vakiintunut pyörreläppäsysteemin korjauksen jälkeen kulutusmittarin näyttämä lukema arvoon 8.8l/100km keskinopeudella 43km/h. Mitattu kulutus noin litran suurempi. En osaa kyllä tarkasti sanoa paljonko oli pyörreläppäsysteemin korjausta edeltävä lukema, kun olin juuri ostanut auton ennen korjausta. Muistaakseni kulutuslukema oli oston jälkeen jotain lähes 10l/100km luokkaa, mutta nyt tulee varmasti ajettua taloudellisemmin, eikä enää ole pakkasia ollut.
-
Mulla autona S60 -08 kaikista tehottomin versio (93kW). Laskettu keskikulutus ennen korjausta oli noin 6,5 - 7 l/100km sisältäen lämmittimen käytön. Nyt meni pari tankillista 5,7l/100km vielä talvirenkaat alla. Täytyy nyt seurata hetken aikaan kun on ns. kesä tullut. Uskon kyllä, että puoli litraa ainakin itsellä säästyy, mulla tietysti moottoritieajoa noin 95% ja keskinopeus taitaa olla 80-85 km/h.
-
Tanko paikoillaan ja vikavalo sammui itsestään.
-
Omasta meni vipu väljäksi jo vuosia sitten. Kiilasin läpät auki-asentoon rouvan verhotangon pitimellä. Siellä on pysynyt ja mitään eroa en ole huomannut kulussa tai kulutuksessa.
Vikakoodiakaan se ei näytä tekevän kun moottori on kuitenkin vielä johtojen päässä kiinni.
-
Mikä asento on läpille parhain? Mulla askelmoottori kaput ja ilman välitankoa. Ei polta vikavaloa, koodi jää.
Eli keulaan vai perään päin paras?? Mihin asentoon lukitsen??
Nyt on vaan ollu havaittavissa että on potkua paremmin kun eteenpäin, mutta kulutus myös ehkä kovempi.
-
Perää kohti. Silloin läpät ovat auki - asennossa.
-
Perää kohti. Silloin läpät ovat auki - asennossa.
Jep. Työnnät vaan siitä edestä sen lohkoa kohden kiinni. Huomaa kyllä muistaakseni jos vedät tangon eteen ja käyt ihan parkissa ollessakin kokeilemassa kierroksia edes sinne 2000rpm kieppeille. Ottaa aika paljon heikommin, kuin jos työntää sen taakse.
Mä asensin sen tangon kahteen "väärin päin" tarkoituksella, sehän kuluu siitä pesästä ja sitten lörpöttää irrallaan. Kuumassa vedessä lämmittää ja laittaa sen nystyröiden yli toisinpäin, niin ei lähde enää karkuun. Eli tangon suuntaa et käännä 180 astetta, vaan pituussuunnassa pyöräytät ympäri. Tää on tosin vain mun viritys, omalla vastuulla. ::)
-
Moro foorumilaiset.
Voiko tuo läppäsysteemi mennä pahemmin rikki pidemmän päälle? Olen siis korjannut kertaalleen vaihtamalla uuden tangon ja sitomalla tangon rautalangalla nuppiin kiinni. Sen jälkeen ei siis ole ongelmia tangon kiinnipysymisessä ollut ja huoltoilmoituskin on pysynyt poissa. Kuitenkin vivusto on aina öljyn peitossa ja akseli on väljä. Olisiko parempi kiilata vivusto aukiasentoon ja vaikka koittaa tiivistää akselin vartta? Ilmeisesti kulutus kasvaa jonkin verran kun ilman pyörteet vähenevät alakierroksilla...
-
Ei ainakaan itsellä huomannut kulutuksen kasvua vaikka koko akseli on poistettu. Sorvasin vain tulpan akselin reikään.
-
Morjens, uusi s60 D5 (185) (2008) omistaja täällä. Itselläni probleemaa niin että heittää maf virhettä ecm 135f. Testasin toisella maf:lla ja sama homma ja aikaisemmin jo huomasin että tuo moottorin puoleinen pyörreläppien vipu oli ihan löysä (ei tanko vaan akselin vipu). Joku sanoi että se on löysä, mutta kyllä sen tuntee kun se irti on. Sunnuntaina avattiin ja vaihdettiin pyörreläpät ja samalla imusarjan putsaus. Ei sinänsä paha homma. Irtihän se oli akselista. Paskaa helvetisti. Putsaus melkein työläin. Tuo tanko on mielestäni pieni murhe tässä pyörreläppä asiassa. Tuohon nyt saa vaikka minkälaista patenttia kehitetty kun vähän pelle pelotonta leikkii.
Itselläni kuitenkin edelleen heittää maf herjaa, mutta ei niin helposti.
Oli mulla jotain kysyttävääkin :) Kuinka kovaa meteliä teillä tuo pyörreläppien mottori (joka vipua liikuttaa pitää)? Itselläni tuli testilenkillä vikakoodit ecm 1890 ja 1870 (jotka viittaavat pyörreläpän toimivuuteen). Nämä sain niin että survaisin ison vaihteen silmään pienillä kierroksilla ja kaasu pohjaan. Aikaisemmin temppuili kierroksilla 2500-> (nykimistä ja hyytymistä). Ja vain lämpimällä koneella. Eli apua tuosta pyörreläppien vaihdosta oli mutta vielä jotain hässäkkää on ja vähän epäilen tuota läppämoottoria koska mulla se pitää melkoista ääntä kun auton sammuttaa (kalibrointi?). Jos se käy hitaalla.. kuten kuskinsakin.
Ps. mielelläni annan neuvoja jos joku haluaa tämän pyörreläppä operaation tehdä...

Ahtovuoto, MAP rikki tai MAF, toinenkin viallinen.
-
kiitokset vinkistä! Täytyy etsiskellä missä tuo MAP sensori sijaitsee. En sitä äkkiseltään bongannut konepellin alta. Tänään testirevityslenkillä heittikin sitten vikakoodia tuosta turbon paineohjaimesta (ecm 1600) ja liian korkeasta ahtopaineesta (ecm 1540). Nyt ei maf herjaa lainkaan. Uusi paineohjain on onneksi tulossa jo postissa... josko se tuokin voisi olla osasyy ongelmaan.
Tuo ahtovuodon etsiminen on kyllä itselleni täysin uutta. Ei mitään hajua kuinka sitä tutkitaan. Saa sitten mennä pajalle jos ei korjausta muualta löydy. Mutta ensisijaisesti kaikki yritetään korjata itse :)
-
MAP taisi olla coolerin päädyssä päällä.
-
MAP taisi olla coolerin päädyssä päällä.
Väliaika raporttia... nyt testailtu autoa uudella MAP:lla sekä toisella MAF:lla (tämä jo kolmas jolla koitettu niin pitäs uskoa). Kokeilin lukita myös pyörreläpät auki asentoon. Jos olis se ohjausmoottori ollut sökö. Mutta ei. Edelleen pukkaa turbon alipaineesta koodia. ecm 1540 ja 1517. Nämä saa kun kiihdyttää rajusti ja välillä tulee vähemmän rajulla polkasullakin. Sellaisen huomion tein tuossa kun tuota MAP vaihdoin että se kastuu jostain syystä? Vaihdoin uuden MAP:n parin testilenkin jälkeen takas vanhaan niin oli anturiosa ihan märkä. Onkohan tuo normaalia? Torquella olen myös lokia yrittänyt ottaa mutta tuosta en ole saanut mitään irti. Ei ymmärrys riitä.
Vielä olisi se ahtovuoto tarkistettavana. Miten tuo muuten oikeaoppisesti tehdään niin ettei riko mitään?
-
Turbolta ahtoputki irti ja siihen putkeen sitten sopiva laippa/tulppa missä on paineilmaliitin. Siihen paineilma säätimen kautta joka on säädetty 1 barin paineeseen. Sitten vaan kuuntelemaan mistä suhisee.
Ei sitten kokeilla "varovasti" renkaantäyttöpistoolilla, muovipäätyinen cooleri saattaa tosiaan suhista, ainakin jälkeen...
-
Pistetääs tänne taas väliaikaraporttia. Vikaa edelleen. Vaikka jo melkein luulin että korjaantui. Polttoainesuodattimen vaihdon jälkeen toimi nimittäin kuin unelma melkein viikon. Sitten taas sama homma...
Ahtoja ei vielä testailtu, mutta silmämääräisesti putket näytti ehjältä. Eletronisesti säätyvät turbon siivet ei korjaamon mukaan olisi niin herkkä painepuolen vuodoille. Turboa myös tangosta liikutteli ja hyvin kuulemma liikkui. Öljyä oli vuotanut aika paljon putkeen mutta tiedä sitten kuinka pitkältä ajalta oli kertynyt.
Tänään virittelin Vida 2014d:n toimimaan. Tuolla tuli reilu tunti leikittyä autossa. Suuttimet testasin kun niitä epäilin mutta ei tuon mukaan vikaa.
Kertokaas viisaammat mitä tuon Vidan kautta kannattaisi tässä tapauksessa testata? Livedataa otin jo testilenkillä mutta vikapa ei tullutkaan tällä kertaa päälle. Osaako joku tulkita noita arvota ja kertoa mitä arvoja kannattaisi ottaa talteen? Näkyykö esim nuo ahtovuodot (jos sellaisia olisi) noissa arvoissa?
-
En ole vidaa käyttänyt mutta ahtopainetta seuraamalla sen huomaa. Täyskaasuvedossa jää alle normaalin.
-
Niin, kuinka löysä se akseli on. Tunteeko läppien liikkeen tai huomaako sitä jotenkin.
https://drive.google.com/file/d/1bTS8htqDGRzzKnEDw4xZ2JOn74haP2qL/view?usp=drivesdk
-
Niin, kuinka löysä se akseli on. Tunteeko läppien liikkeen tai huomaako sitä jotenkin.
https://drive.google.com/file/d/1bTS8htqDGRzzKnEDw4xZ2JOn74haP2qL/view?usp=drivesdk
Oli se mulla ainakin ihan veltto. Uusi Motonetin akseli taas tuntui jäykältä ainakin alkuun. En tiedä näkyykö vidalla esim arvojen muuttumisesta... Voi olla hankala muuten sanoa...
-
Tähän on saatavana holkkisarjaa jolla korvataan akseli kokonaisuudessaan ja samalla peittyy kaikki akselin tarvitsemat kolot. Näyttää ainakin siistiltä ratkaisulta.
Onko tämä hyvä ja "lopullinen" ratkaisu tähän ongelmaan? Antaako vikakoodeja kun läppiä ei enää ole olemassa?
Torissa näkyy kaveri Oulusta kauppaavan sarjaa 150€ .
Koska en tiedä saako linkittää tänne niin annan olla.
-
Ei ole kukaan naputellut näitä paikoilleen? Ovatko siis suht arvokkaat turhakkeet ?
-
Ei ole kukaan naputellut näitä paikoilleen? Ovatko siis suht arvokkaat turhakkeet ?
En itse oikein ymmärtänyt tuota holkki systeemiä ja pointtia sen asentamisessa... eikös tuon joudu avaamaan joka tapauksessa niin miksi ei laittaisi uusia läppi kun hinta puolet tuosta holkin hinnasta. Itse kokeilin tuota läppien lukitsemista kiinni asentoon (tukkii reiät) ja ainakin itselläni se huononti moottorin toimintaa... nykimistä ym kummallisuuksia ilmeni...
-
Lähinnä siksi että
- ei enää hajoavia läppiä
-ei öljyvuotoa akselin päästä
- maksimiteho softauksella
Jos siis lukittukin akseli huonontaa virtausta havaittavasti?
Autoni menee keväällä "täyskäsittelyyn" Jossa lähtee kaikki romut mäkeen (EGR, DPF, läpät? )
-
Ne läpät kestää näissä joitakin satoja tuhansia, menis varmaan enempikin kun se pallonivel ei olisi muovia. Näissä ne ei murene koneeseen kuten muutamassa toisessa eurooppalaisessa moottorissa.
Tehoa tuskin saa läppäakselin poistolla lisää, mutta verrattuna toimiviin, vääntöalue kapenee.
Ja jos ne jumitetaan niin ne jumitetaan auki. Ei haittaa virtausta.
Sitten tuosta "täyskäsittelystä" sen verran että katti sinne putkeen kannattaa vähintäänkin jättää.
-
Sitten tuosta "täyskäsittelystä" sen verran että katti sinne putkeen kannattaa vähintäänkin jättää.
Miksi? :idiot2:
-
Siksi että sitä sinistä käryä riittää ellei suuttimet ole ihan priimaa...
-
Tervehdys,
laitetaan tähän taas tilannetta päivitystä ongelmista kun ne tähän ketjuun on kertyneet. Nyt käyty läpi kaikki muut ideat mitä esille on tullut. Kysymys kuuluukin onko syyllinen sitten Turbo... tähän mielelläni kuulisin vielä mielipiteitä.
Eli nyt on tarkistettu ahtovuodot. Sellainen oli etualamoottorintuessa. Se korjattiin, vika edelleen... toinen mitä löytyi oli kaksi poikkinaista johtoa EGR:llä. Ei varmaankaan liity vikaan koska ei muutosta auton toimintaan. Eli nyt käyty kaikki epäillyt osat läpi jne. MAP, MAF, turbon paineohjain siinä ilmanputsarin vieressä, pyörreläpät akseleineen + tanko ja tässä yhteydessä imusarja putsattu. Kokeiltu että turbon tanko liikkuu, suuttimien toiminta katsottu vidalla (ok arvoissa)...
Auto on oireillut vastaavasti kuin ennen. Eli rajusti kiihdyttäessä välillä toimii kuin unelma... seuraavassa ajossa taas ei. Eli hyvin ailahtelevaa. Vikakoodit olleet nyt: ECM 1517 ja ecm 1540 pääsääntöisesti. Välillä tekee niin että kiihdyttäessä vain nykkii voimakkaasti eikä ota kierroksia yli 3000rpm. Yleensä ei vielä tässä vaiheessa paukauta vikatilaan. Välillä menee suoraan vikatilaan ilman nykimistä ja ei ota kierroksia yli 3000rpm.
Onko selkeetä että Turbo vaihtoon? Tämä näyttäisi kustantavan noin 600€ joten ei niin paha rasti. Mutta silti en sitä haluasi turhaan tehdä. Kommentteja?
Pistetääs tänne taas väliaikaraporttia. Vikaa edelleen. Vaikka jo melkein luulin että korjaantui. Polttoainesuodattimen vaihdon jälkeen toimi nimittäin kuin unelma melkein viikon. Sitten taas sama homma...
Ahtoja ei vielä testailtu, mutta silmämääräisesti putket näytti ehjältä. Eletronisesti säätyvät turbon siivet ei korjaamon mukaan olisi niin herkkä painepuolen vuodoille. Turboa myös tangosta liikutteli ja hyvin kuulemma liikkui. Öljyä oli vuotanut aika paljon putkeen mutta tiedä sitten kuinka pitkältä ajalta oli kertynyt.
Tänään virittelin Vida 2014d:n toimimaan. Tuolla tuli reilu tunti leikittyä autossa. Suuttimet testasin kun niitä epäilin mutta ei tuon mukaan vikaa.
Kertokaas viisaammat mitä tuon Vidan kautta kannattaisi tässä tapauksessa testata? Livedataa otin jo testilenkillä mutta vikapa ei tullutkaan tällä kertaa päälle. Osaako joku tulkita noita arvota ja kertoa mitä arvoja kannattaisi ottaa talteen? Näkyykö esim nuo ahtovuodot (jos sellaisia olisi) noissa arvoissa?
-
Saiskohan Vidalla katsottua livedataa, jos vertaisi turbon pyydetyn ja toteutuneen ahtoja? Ecm-1540 pressure too high voi varmaan tulla jos noiden ero on liian suuri liian pitkään ja iskeä sitten vikatilaan. Ja ainakin vokkarin liikkuvasiipisissä turboissa (en tiedä Volvon turboja) siivet voi jumittaa jolloin ovat kokeilleet Mr. Musclea puhdistukseen tai jotenkin muuten räplätä niitä puhtaaksi. Tulipahan vaan mieleen, mitään en varsinaisesti tiedä asiasta :)

Näitä arvoja voi livenä katsoa. Jos joku osaa vain kertoa mitä vertailla :)
(https://i.ibb.co/3WwQL54/ecm-parametrit.jpg) (https://ibb.co/3WwQL54)