Juhannusseikkailu, 7 yön retki Keski- Norjaan Tämä on tarina automatkasta, josta lukija voi ottaa opiksi, mutta en suosittele tekemään kaikkea sen mukaan. Tämä on moniosainen tarina ikimuistoisesta kesälomamatkasta, johon sisältyi upeita maisemia, lunta, kaksi hurjinta koskaan ajamaani tietä, korkein paikka jossa olen käynyt sekä pieniä tekniikka murheita (Miten voi olla, autolla ajettu vasta 580tkm?). Jatko ilmestyy sitten joskus ja osa kuvista on lainattu netistä, mutta kuvat joissa poseeraa punainen V70 on itse otettuja.
Norjaan matkaaville annan vahvan suosituksen varata kalenterista aikaa noin kolme viikkoa, joista vähintään 1,5 viikkoa käytetään itse reissuun. Lähtöön kannattaa varata viikon liukuma ja seurata säätiedotteita, koska pilvisessä ja sateisessa säässä matkasta jää puuttumaan paljon ja se kaikkein oleellisin, eli vuorimaisemat. Tällä kertaa siihen ei ollut mahdollisuutta, joten käytössä olevan ajan puitteissa oli suunnattava sinne, missä sillä hetkellä olisi paras keli ja nyt se oli Keski-Norjassa, jossa tosin sielläkin oli sateita luvassa.
Lähtöpäivä Ma 17.6. Keski- Suomessa oli kesäiset +28'C ja aurinkoista, eli ilman toimivaa ilmastointia varsin kuuma ajaa kohti Turun satamaa. Sääennusteen seuraamisen vuoksi pysähdyin Tampereella, josta ostin loput eväät sekä lumiketjut ja sadetakin. Suuntaamalleni seudulle oli nimittäin keskiviikolle ennustettu räntäsadetta ja jotta meren rannalle pääsee, olisi ajettava vuoriston yli... Ennen Turkua pilvistyi ja ripautti vähän vettä. Nyt jo yli 10 vuotiaan navigaattorin vuoksi tuli muutama U-käännös ennen satamaa, koska liikennejärjestelyjä oli muutettu, mutta ehdin ajoissa lähtöselvitykseen. Kevyt iltaruoka tuli syötyä jonossa laivaan pääsyä odotellessa, koska laivaruokailu ei mahtunut budjettiin. Laivalla oli nimittäin muutenkin mielestäni tosi kallista, ostin vain pari suklaapatukkaa. Jäätelötikusta 3,5€, lähes 8€ sämpylästä tai 40€ ruokailusta on vaan liikaa. Suklaalevytkin oli kalliimpia kuin maissa, tosin myös hieman painavampia mutta kuitenkin. Tästä nyt sitten jokainen saa tehdä omat johtopäätöksensä olenko köyhä, nuuka vai viisas? Katselin hetken aikaa maisemia ja menin nukkumaan jo 21.50, koska univelkaa oli pohjilla valmiiksi ja pilvistä saaristomaisemaa en varsinaisesti lähtenyt reissuun ihastelemaan. Ajomatkaa kertyi ekana päivänä 315 km (tai oikeastaan puolikkaana päivänä, lähtö oli klo14).
Ti 18.6.Aamu alkoi aurinkoisessa Tukholmassa, josta piti löytää oikea suunta kohti luodetta. Vanha navigaattori oli aivan eksyksissä uusissa tunneleissa seikkaillessa, mutta karttakirjasta valmiiksi katsottu tienumero on oiva tapa suunnistaa kaupungeissa, kunhan löytää oikean suunnan? Yhdessä kohtaa navi olisi halunnut kääntyä sillalta alas, lienee joskus ollut risteys, mutta nyt siis eritaso liittymä. Oikea reitti löytyi tällä kertaa ilman U-käännöksiä. Ensimmäinen pysähdys oli Rösåsen näkötorni, jossa söin lounasta. Matka jatkui melko nopeasti mukavassa puolipilvisessä säässä. Siljan järven rannalla olevassa kylässä silmiin pisti joku näkötornin näköinen rakennus ja pitihän se käydä katsomassa.
Vidablick näkötorni oli mukava löytö matkan varrella, josta en aiemmin ollutkaan tiennyt.
Ruotsissa olen pitkään halunnut käydä katsomassa Njupeskärin vesiputousta, joka on maan korkein. Norjan puolella vielä satoi, joten se oli sen puoleen järkivalinta, vaikka vähän lisää ajomatkaa tulikin. Kaunis päivä vaihtui sateeseen, juuri kun pysähdyin parkkipaikalle. Onneksi olin ostanut matkalta sadetta pitävän takin ja päätin lähteä kävelemään, vaikka keli ei ihanne ollutkaan.
Reitti oli noin 2 km suuntaansa, helppokulkuinen ja putous ihan hieno.
Takaisin kävellessä aurinko alkoi paistaa pilvien läpi ja kohta sininen taivas taas aukeni. Maps ja navi ehdottivat oikoreittiä kohti Norjan rajaa, joka sisälsi noin 15 km soratietä, jonka valitsin. Päällystetylle tielle jälleen kääntyessäni, tuntui ratissa jotain outoa. Ohjaus oli todella raskas ja mietin että en kyllä osunut mihinkään kiveen tms. ja ajelin muutenkin varovasti. Keljumainen juttu, matkaa Norjan rajalle oli tässä kohtaa jäljellä alle 30 km. Päätin jatkaa matkaa, koska renkaissa oli ilmat säilyneet ja hankala hammastangolle olisi erämaassa mitään tehdä. Tiesin, että mukana on 0,5 litraa öljyä, jos sitä on alkanut vuotamaan, mutta pinta oli nätisti ylämerkissä eikä vaahtoakaan ollut. Ohjaustehostimen venttiilipöytä alkoi ilmeisesti jotenkin jumittamaan ja tehosti vain pätkittäin.
Välillä tuli kovia ukkoskuuroja paikallisesti ja lämpötila laski +8'C. Kolmostietä ajellessa pientareella seisoskeli hirvi, jota piti pysähtyä ihmettelemään tarkemmin. Se ei ollutkaan ihan mikä tahansa hirvi, vaan maailman toiseksi suurin.
Ruskean turkin sijaan se kimmelsi kuin kiillotettu rosteri, no siitähän se oli tehtykin.
Vuodesta 1984 kanadalaiset ovat ylpeilleet sillä, että heillä on maailman suurin hirveä esittävä patsas Mac the Moose 9,75 m korkea. Vuonna 2015 Norja vastasi pystyttämällä Linda Bakken suunnitteleman 30 senttiä korkeamman hirvipatsaan, Storelgen. Patsas pystytettiin siksi, että se toisi suurimman hirvipatsaan tittelin. No, sehän ei kanadalaisille käynyt, joten he tekivät omaan hirveensä aiempaa pidemmät sarvet. Norjan vastausta odotellaan...
Ajomatkaa kertyi 644 km, pidemmällekin olisin jaksanut vielä ajaa, mutta erään puron varrelta löytyi rauhallinen yöpaikka. Toisaalta tuokin on jo sellainen päivämatka (7-22), että ihan kaikkien matkaseuralaisten kanssa ei onnistu. Tehostin miettii etenkin vasemmalle yhtään nopeammin kääntäessä. Öljynpinta on pysynyt edelleen ylärajassa, mutta sen väri on tummaa, vaikka vaihdettu 25tkm sitten. Huomenna alkavat maisemat parantua, kun tie nousee ylemmäksi ja meri lähenee.
