Kai tännekin voisi välillä jotain päivittää..
Viime vuonna näihin aikoihin laitoin auton seisontaan ja talven aikana muutaman kerran käyttelin lämpimäksi ja latailin akkua. Heinäkuussa kesälomalla käytin auton leimalla ja otin ajoon. Onneksi katsastussäädökset muuttuivat ja ensi keväänä voi ottaa suoraan ajoon, kun katsastus on edelleen voimassa, aiempi katsastusväli on ollut muistaakseni syyskuun alusta joulukuun loppuun ja auto on usein jäänyt katsastamatta ajokauden loputtua. Mukavampi kun saa pikkasen ajoa alle ennen leimaa.
Kesämiitissä tuli tällä käytyä ja Forssan Pick-Nick:ssä, josta Klassikot lehden toimittaja(?) oli tämän bongannut

Kuva näköjään on ihan kierossa, vaikka olin kääntävinäni sen oikein päin kuvapalvelussa.
Toistaiseksi auto on vielä ajossa, mutta todennäköisesti lähiviikkoina vien talvisäilöön. Talven aikana olisi tarkoitus siistiä tuulilasin ympäriltä ruosteita ja vaihtaa taka-akselille puslia, jos käyttö Saabit pysyvät ehjänä talven yli (toiveajattelua?

) Mädätyslistat ovissa ja väärässä linjassa olevat teipit ikkunoiden alla harmittavat koko ajan enemmän, mutta niille tuskin saan aikaiseksi mitään tehtyä lähitulevaisuudessa.