Taavin ohjeen mukaisesti nostetaanpas.

Suola, ärsyttääkö? Miksi? Harmittaako, kun auto ei pysy puunatun näköisenä? Harmittaako, kun jokapaikka on siinä harmaassa p*skassa, eikä ikkunoista näe mitään? Harmittaako, kun ajovaloumpioiden pintaan on palanut se sama harmaa kalvo kiinni?
Harmittaa, paljon. Suolalle on minun mielestä paikkansa, mutta nykyisellään sitä (mielestäni) käytetään paikoitellen väärin. Esimerkiksi kun tuossa joulukuussa satoi reippaammin lunta (useita senttejä tunnin aikana), niin ei se suolatykki täysillä ajaminen hyödytä mitään. Se lumi ei tee muuta, kuin pöperöityy epämääräiseksi massaksi, johon ei pure sitten yhtään mikään rengas. Auraaminen olisi tehokkaampaa tuolloin, mutta sitä(kin) pitäisi tehdä säännöllisesti.
Tänään ollut Jyväskylässä tiet peilijäässä paikoitellen. Aamulla näin pari suola-autoa, kuten myös eilen illalla. Noh, tänään näin mäkeen istahtaneen yhdistelmän, eikä sille tuotu suolaa vaikka oli kyseessä vain kuurainen asfaltti. Hiekka-auto ajoi levitin todennäköisesti täysillä hiekkaa koko rinteen aivan ruskeaksi ja rekan vieressä ryömi todella hitaasti antaen levittimen viskata vetävien alle.
Kaksi tuntia myöhemmin oli samassa mäessä hiekat pyyhkiytyneet ajourilta pois, mutta pinta oli selkeästi pitävämpi. Ilmeisesti hiekka hionut kuuraa paikoitellen pois, tai sitten se todella hieno hiekka jäänyt asfaltin sekaan pyörimään.