Sanon tämän taas:
On nää saakeli laitteita!


Lyhyesti tarina kaunis: Oltiin kaverin kanssa Nurmijärven Myllykukossa juttelemassa niitä näitä autoni ympärillä, kunnes autosta kuului suorastaan järkyttävän kova pamaus.

Kyseenalaistin ensiksi, että lähtikö koko pamaus edes autostani, oli sen verran kova ääni. Konepelti auki ja nopea tarkistus, ettei ollut ainakaan mikään painava osa pudonnut ja hihnat yms. paikoillaan ja konepelti kiinni. Sitten menin tutkimaan jousia ja kappas, matkustajan puolen etujousihan se siellä katki oli. Ja vieläpä tyylikkäästi kiilautunut renkaan sisäreunaan, melko syvälle oli uponnut. Tunkkia esiin ja toivoin, että katkennen jousenpätkän saisi jotenkin houkuteltua pois välistä, kun rengas on ilmassa. Ei se sieltä tuntunut liikkuvan mihinkään. Loppui omat keinoni aika nopeasti, joten sitten Autoliittoa kehiin. Sieltä saapui kaveri vikkelään ja alkoi sitten leikkaamaan sitä jousenpätkää, niin että se ei osuisi renkaaseen ja auton voisi ajella Espooseen. Leikkailun jälkeen renkaan sai laitettua paikalleen ilman, että jousi sitä alkoi samantien murhaamaan, mutta kun auton laski maahan niin jousi meni taas sellaiseen asentoon, että ei autolla uskaltanut ajella. Lavalle mars ja lähimmälle pajalle, joka sattui olemaan Ad Autohuolto Nurmijärvi.

Itselläni ei ole pätkääkään luottua vieraisiin mekaanikkoihin, joten lottoan että vähintään jää heiltä ratti vinoon kulmien säädön jälleen. Pessimisti ei pety, palaan sitten kertomaan että miten tekivät työnsä. Onko kenelläkään tuosta puljusta kokemusta?
Se jousi onnistui tekemään renkaan sisäreunalle pikkurillin kynnen levyisen pienen halkeaman. Mikähän on tuon vaikutus renkaan kestävyyteen? Kannattaako uusia kumit suosiolla, ettei sitten räjähdä joku kaunis ja kuuma kesäpäivä moottoritiellä? Hiukan harmittaa, kun nykyinen rengassarja on vasta about puolivälissä elinkaartaan.
Mitenhän neliveto suhtautuu, jos uusii vain etuakselille uudet kumit? Vai vedetäänkö varman päälle ja ostetaan koko kierros uusia kumeja, eikä oteta pienintäkään riskiä?Eniten ihmetyttää, että jouset olivat vain noin 70-80tkm vanhat ja silti hajosi. No onni onnettomuudessa, että A) pamahti kun auto oli paikallaan B) pamahti kun olin auton vieressä, joten ei ollut riskiä, että olisin tietämättömänä lähtenyt ajamaan autolla.