Long time no see.
Tätäkään ei todellakaan ole unohdettu. Ei vaan ole varaa tai aikaa työstää kahta autoa kerralla. Nyt, kun 142 ei tarvitse akuuttia huomiota varsinkaan ennen kesää on aika herätellä tätä projektia.
Tällä viikolla tilailin osia, joita piti hankkia jo 2 vuotta sitten. Tilasin perus do88 välijäähdyttimen, silikoniletkun pätkiä, imusarja-aihion ja sen kaveriksi 70mm billet kaasuläppä. Imusarjaksi tulee KL-racingin plenumi. Varmasti parempiakin on olemassa, mutta tähän saumaan oli itselle fiksuin vaihtoehto. imusarja-aihio ei ehtinyt saapua vielä tälle viikolle.

Välijäähdyttimen ostin 450x300mm kennolla. Olin aiemmin mittaillut, että se sopii kaikista järkeviten keulalle. Isomman kanssa olisi tullut ongelmia.
Samalla, kun sovittelin välijäähdytintä mietin minkä jäähdyttimen tulen laittamaan. Alkuperäinen jäähdytin olisi varmasti ajanut asiansa, tai alkuperäisen tyyppinen alumiinisena, mutta sen verran halusin päivittää järjestelmää, että halusin takavetoisista tutun paisuntasäiliö systeemin tähän.
Sovittelin tilalle bensa 240 syylärin. Kennothan on pikaisesti mitattuna 140 uuden mallisessa ja 200srj bensan syylärissä suunnilleen saman kokoiset, mutta 200srj syylärin päädyt ovat tasaiset, kun taas 140 sarjassa päädyt kapenevat runkopalkkien kohdalla.
Todennäköisesti päivitän vielä syylärin alumiiniseen 240 mallikohtaiseen ennen ensisavuja, mutta siihen on vielä pitkä matka.
Ensimmäisenä hommana syylärin suhteen piti tehdä hiukan lisätilaa.


Samalla hitsailin tuon keulapalkin taakse 3mm lattaraudasta syylärille alakiinnikkeen. Kunhan saan hankittua, tuohon lattarautaan tulee 240 vakio syylärin kiinnityskumit. Yläpään kiinnikkeet tulee myös 200 sarjasta, mutta integroin ne syylärin päälle tulevaan peltiin myöhemmin.

Mallailua. Ajattelin, että jäähdytinpaketti on saatava joko tuon keulapalkin etu- tai takapuolelle, mutta etupuolelle se ei mahtunut paksuuden puolesta. Lopulta päädyin ratkaisuun, että syyläri pysyy pituussuunnassa alkuperäisellä paikallaan ja välijäähdytin tulee keulapalkin päälle sen ollessa matalampi.

Keulapalkki vaati hiukan muokkausta

Alakiinnikkeet

Yläkiinnike, yläpuolellakin jämäkät värinänvaimennuskumit välissä.



Sitten pääsikin jo ahtoputkia tekemään. Ahtoputket tulee 2.5” kokoiset. Riittää varmasti kaikkeen mitä hx35:lla on antaa. Vaikka olisi kyky hitsata myös alumiinia päädyin säästösyistä kuitenkin sinkittyyn. Täytyy sittten aikanaan siistiä ja maalata.
Visio

Valmis

Tosiaan, kaikki osathan on vasta koesivitettuina paikoillaan, joten ei hätää, prikat, saman mittaiset pultit, kunnon klemmarit ym. Tulee kyllä vielä

Kuvat eivät ole mitään parhaita, kun auto on tällä hetkellä kylmän hallin puolella.
Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus hitsailla imusarja kasaan ja tehdä ahtoputket loppuun. Nyt en vielä imusarjan puolen putkia viitsinyt edes hahmotella, kun ei ole mitään käsitystä kuinka suuri ko. Imusarja on.