Minä vetäisin natsat alle keskiviikko-iltana, suunnitellusti! :hello:
Koska sunnuntaina ja maanantaina ennusteet olivat sen verran plussalla tiistain osalta ja en joutunut ihan aamusta asti liikkumaan vaan puolen päivän nurkkaan vasta ja keikka loppui hyvissä ajoin ennen auringonlaskua. Joten jää kelejä ei ollut odotettavissa.
Keskiviikko iltana oli jo pakkasia ennusteiden mukaan odotettavissa, joten natsat alle em. iltana. Kun tiistaina olin laiska, suunnitellusti!

Näin loppuviikoksi osasin odottaa jo ensilumia, jotka tänään päivällä täällä kaakonkulmalla satoivatkin. Ei hätää, natsat alla ja mökillä jo lumen tullessa. Suvi-gummeilla täältä olisi aivan turha haaveilla poistuvansa, joten mitään yllätystä ei tullut. Ja lumiketjuilla ei viitsisi max 30km/h nopeudella ajella kymmeniä kilometrejä.
Eli tavalliseen tapaani ennakoin, enkä vain reagoinut!

Sama kuin menneen kesän suvi-gummit ostin laitatin vanteille joulukuussa 2011.

Ennakoimalla renkaiden ostot ja vaihdot voi säästää selvää riihikuivaa tuohta!

Talvi ei yllättänyt minua tms. eikä tässä kelissä ollut mitään yllätystä tai ongelmaa.
http://ilmatieteenlaitos.fi/talvitilastotIhan oikeesti, miksi odottaa tienpintojen jäätymistä tai lumisuutta ja vaihtaa tai varsinkaan vaihdattaa renkaita vasta siinä vaiheessa kun on jo liukasta? Eli reagoida, eikä ennakoida, sillä säätiedotteita on pilvin pimein ja keskiarvotilastoja samaten.
Viikko talvi-gummeilla ennen liukkaita tulee taatusti halvemmaksi kuin ulosajo tai kolari. Vaikka gumit maksaisivat yli €1000,- satsi.