Tuplavakaajan laillisuus kannattaa varmistaa paikkakuntakohtaisesti suoraan konttorilta. Näissä on eroja. On jouduttu olemaan katsastajan kanssa nokikkain, kun ollaan intetty asioista. Sillä katsastajalla oli vaan päteminen verissä ja joutui antamaan periksi lopulta. Mutta onneksi se ei ollu eilen enää konttorilla töissä, eikä taida olla edes enää virassaankaan

Kävin vartavasten kysymässä eilen konttorilta tuplavakaaja hommaa. Nuorella uudella pisteen omistajalla ei ollu mitään kielteistä asiaan ja sano ainakin laskevansa läpi. Ei välttämättä tarvitsisi edes muutos katsastaa. Mutta oma auto on menossa keväällä muutenkin muutoskatsastukseen tekniikan ja alustan osalta niin samalla vakaimet lapulle niin ei ole kellään mitään sanomista. Ilmeisesti vakaimista ei tule edes prosentteja. Teksti vaan paperille.
Katsataja sano vaan että vakaimet eivät saa ottaa mihinkään rakenteisiin kiinni liikkuessaan (kolista, hangata ym.), eivät saa haitata alustan toimivuutta alentavasti eikä mielellään teräviä kulmia ym. mihin voisi jäädä tavaraa kiinni tai esimerkiksi hidastetöyssyihin tökätä. Vakaimet ovat ns. parantantavia tekijöitä alustassa.
No keväällä katsotaan, samalle hepulle menossa leimattavaksi

Mutta käykää varmistamassa asia konttorilta. En ota vastuuta muista konttoreista.