Pääsiäisen aikaan pesaisin Turbon päältä ja tein pikaisen vahauksen. Ehti kerryttämään jo pölyä pintaan ennen kuin sain aikaiseksi ottaa kuvan jossa näkyy vähän suoremmat puskuritkin.

Takapenkin ja ympärystät putsasin pahimmista pinttymistä. Muutenkin kasasin viimeinkin sisustaan muutamia palasia takaisin.

Käyntiin ilmaantyi laihalle menoa varsinkin kaasunnoston jälkeen joka paheni koko ajan. Kokeilin testimielessä toista puolaa, puolanjohtoa ja immua. Puolanjohto löi läpi muttei sitä huomannut ajossa. Otin moottorinjohtosarjan irti, purin vanhat teippaukset, katselin läpi ja teippasin uudestaan koska mitään erikoisempaa ei näkynyt. Johtosarjaa asentaessa huomasin että laturin herätejohdon liitin oli paennut pikkaisen kuoressaan ja painoin paikalleen. Tämän jälkeen ei ollut enää minkäänlaisia oireita eli kait siinä paikoitellen on lataus päässyt niin alas ettei ole jaksanut enää käydä kunnolla. Kuitenkin joka kerran lähtenyt normaalisti käyntiin.
Siitä kun selvittiin niin vaihdoin E85:lle eli isommat suuttimet takaisin kiinni ja bensanpainetta vähän ylöspäin. Löysäsin hukkaportinkelloa ja nyt voi ajella ilman huolta syötönkatkasusta. Laitoin uuden ilmanputsarin, asensin flektin(kiinni viskon tunnelissa) ja kytkin sen toimimaan alkuperäisen releen ykkösnopeudella jonka maaohjaus tulee syylärissä olevan anturin kautta. Anturin lämpötila on ehkä hieman alhainen, mutta eipä pääse käymään liian kuumana kesälläkään. Flektin ja vesipumpunhihnapyöränpulttien väliin jää juuri riittävä tila.

Tämän pidemmälle ei mun omistuksessa enää tapahdukaan. Ennen pääsiäistä sovittiin kaupat, nyhtämisen takia tuli vähän viivästystä, eilen tehtiin omistajanvaihdos ja tänään lähti kesärenkain eteenpäin. Puheiden perusteella ehostus jatkuu, eikä päälipuolen käsittely jää pelkkään vahaukseen

Laajakaista jäi itselle odottamaan seuraavaa asennuskohdetta.
Punaisen osalta tilanne odottaa tavaroiden saapumista. Jenkeistä tulevissa tavaroissa on ollut nykytilanteesta johtuen viivästyksiä, mutta eipä niiden suhteen ole kiirekään. Odotellessa tilasin samanlaisen vauhtipyörän ja Ford Racingin kytkinpaketin kuin oli 2V modulaarissakin. Se kesti kahden tonnin keijukaisessa eli Country Squiressa ~720Nm 2.75 perän kanssa, eiköhän kestä tässäkin sen mitä tarvitsee.