Tänään oli vuorossa perän niputus. Ei mennyt ihan kuin elokuvissa. Pariin kertaan sai niputtaa, jotta tuli valmista.
Perä oli jo kasassa ja vaakaan nostettaessa kuului sisältä helinää. Aivan kuin joku mutteri tai prikka olisi ollut akseliputkessa.
Ei muuta kuin auki ja todettiin, että "knööli" on perän takana olevassa vahvistuksessa tai sen sisällä.
Eli mitään ei ole tehtävissä nippuun vaan uudelleen.
Painoa kikkaralla oli ilman satuloita, jarrupaloja ja öljyjä 85 kg.
Hyvonejun kanssa laitettiin perä paikoilleen ja sovitin iskareille kiinnityspaikat.
Tämän jälkeen kardaanin mitoitus ja aihioksi hankittu osoittautui passelin mittaiseksi.
Etupäähän pitää hankkia uusi muutos ristinivel, niin sitten voimansiirtopuoli on pikkuhiljaa valmiina.
Laitoin tilaukseen vielä uuden kytkimen tähän, kun porukat on varoitelleet 3 levyisen olevan hiukan liian raju.
Sen tilalle tulee nyt 2 levyinen uusi Quater Master.
Perää pitää siirtää muutama sentti vielä taaksepäin, niin sekin on sitten kutakuinkin oikeassa paikassa.
