Taas on tullut puuhattua vähän kaikenlaista, lähinnä putsaamista ja maalaamista jälleen kerran. Nyt olis melkein kaikki näkyvät osat maalattuna tai kunnolla putsattuna odottamassa kasaamista.
Koneen kokoopanosta sen verran, että tälle kertaa ei vielä uusita kankia. Ei vain yksinkertaisesti riitä aika ja raha kesään mennessä. Pitää säästää sitten ajan kanssa siihen ja käydään alakerta perusteellisesti läpi. Kansipahvi vaihdetaan tässä samassa kuitenkin ja käytetään kansi koneistamossa. Venttiilivarren kumit menevät myös vaihtoon samalla. Tämä pysyy vielä semmoisissa vireissä että kestää kyllä, josta päästäänkin siihen että turbo vaihtuu napsun isompaan eli 16T. Alkuperäinen 15G:n pakopesä on niin pahasti halki että antaa läpi hukkaportista. Sattui kaverilla olemaan ylimääräinen käytetty 16T jemmassa niin sillä nyt mennään.

Tämän myötä tarvitsee downpipen lähtö tehdä uusiksi ja vaihtaa siihen laippa kun 16T on vinolla lähdöllä ja tässä nykyisessä suora.



Vaihdekepin nuppikin saapui postissa niin kiinnitin myös senkin alta pois. Korkeus on vielä vähän hakusessa, että mihin jää kun ei pääse kokeilemaan liikerataa kun aski ja kone on irti.
Pitänee sitten säädellä korkeutta keväällä kun pääsee ajolle.


Etulaikatkin saapuivat päivää ennen jouluaattoa. Tiedossa olisi 4- mäntäiset Brembon etusatulat, jos ne lähtisi hyvään hintaan niin pitänee niitä alkaa sovittelemaan tähän. Jos ei niin tulee vakio satuloille EBC:n keltaiset palat ja nuo uudet laikat.

