Jos nyt välillä puhuisi vähän asiaa, niin olisiko teille 17-vuotiaana ollut helppoa jos joku olisi sanonut että nyt seuraa 2 vuoden kotiaresti ja se ehkä jatkuu tuntemattomaan senkin jälkeen.
No yhy yhy kun on taas henkisesti niin vaikeeta nykyihmisen elämä...

Vielä viimeinen aatos. Rokotehan itsessään on lähtökohtaisesti hyvä asia. Kaikille, joille se terveydellisesti sopii, tosin tähän saataneen se "lopullinen" "totuus" vasta pitemmän ajan kuluessa. Yhtä kaikki, kaikki mikä vähentää pandemiasta johtuvia haittoja ja ennenkaikkea kuluja on kotiinpäin.
Muistellaanpa sitten hetki aikaa, jolloin rokotetta ei vielä ollut. Oli nimittäin 1. (First Annual

) koronakeväänä miellyttävä, mutta ohikiitävä hetki, kun kaikkialla oli suht väljää, eikä porukka tungeksinut ja parveillut tyypilliseen tapaan. Uuden kulkutaudin uhka otettiin siis jossain määrin vakavasti, ja selkeästi pyrittiin tekemään asian eteen jotain, tai pikemminkin jätettiin tekemättä.
Vastaavaa ei ole sittemmin ollut havaittavissa.
Kuten moni muukin on toivonut, oleellisempaa olisi kohta saada toimiva rokote kollektiiviseen tyhmyyteen...