Kokemuksesta voin sanoa, että jos ilmastointi haisee kunnolla, niin nämä puhdistusvaahdot eivät tilannetta korjaa kuin hetkeksi, kun puhdistusaineissa käytetty hajuste peittää väliaikaisesti varsinaisen ongelman. Pahimmillaan pitää siis purkaa ja puhdistaa kanavat ja kennot siten, että kaikki haiseva materiaali saadaan mekaanisesti poistettua. Mutta ehdottomasti kannattaa kokeilla ensin vaahdolla, koska se on halpa testi ja voi riittää.
Laitoit tuossa aiemmin, ettei auton alle muodostu vesilätäkköä (koskaan?). Se on huono merkki ja järjestelmässä seisova kondenssivesi tietysti haisee, joten poistoputket pitäisi ainakin saada auki ihan ensiksi, hajuongelmat voivat poistua sen myötä. Vaikka olen auton alla touhunnut, niin en kyllä valitettavasti osaa sanoa, missä kondenssiveden poistoputken ulostulo on. Vesilätäkkö tulee enemmän apukuskin puolelle ja auton pituussuunnassa vähän oikean eturenkaan taakse, joten jostain sieltäpäin lähtisin etsimään. Toki siellä on pohjamuoveja ym. rakenteita, jotka voivat ohjata vettä eri paikkaan kuin missä itse ulostulo on. Ulostulon kun löytää, niin varovasti paineilmalla voisi kokeilla avausta.