Vanteet!

Eräältä Volvo harrastajalta ostin tämmöisen setin, lähtötiedoilla että 16" BBS volvon jaolla. Olleet 142 alla. Ei tietoa onko suorat, mutta hintakin oli linjassa lähtötietojen kanssa. Ostin pois.

Selvittelyn jälkeen löytyi malli, eli kyseessä RZ 338, seiskaan tarkoitetut siis, 16x7.5" ET18 speksillä.


Vanteet noudettiin. Kumit huonot ja kahta eri kokoa, pari yksilöä tyhjänä. Lipat lakattu ja kolhittu, lakat hilseilleet. Keskustat maalattu paukkupullolla mustaksi, helvetin paksu kerros ettei stanssaukset edes enää näkyneet ja rajattukkin väärään paikkaan. Venttiilien tiivisteet oli perstoutuneet, osa prikoista ihan väärää kokoa ja varmaan renkaiden vuodot johtui näistä.



Ensi töikseni pesin nuo, ja käytin rengasfirmassa. Otettiin kumit roskiin ja tarkistettiin vanteiden kunto ja suoruus.
Tuomiona oli että ei halkeemia tai muita kriittisiä vikoja, suoremmat myös kuin uudet kiinatinat.

Tästä rohkaistuneena tilasin uudet pultit ja venttiilit Saksasta ja vein vanteet Pulverfixille hoitoon.

Ja mitä sieltä löytyikään

Alkuperäistä mukaillen hiottiin lipat, ja maalattiin keskiöt kultaiseksi. Rajaus oikeaan paikkaan ja nyt näkyy stanssauksetkin hienosti.


Uudet kumit vielä päälle 195/50-16 koossa. Ready to rumble!
