Päivitellääs tännekin hieman.
Ärrä edennyt taas jonkin verran
Saatiin moottori ylös

Kulmavaihteen ja booriholkin ihmettelyä, ei tuntunut väljää mutta vaihdellaan holkki kuitenkin.


Piti värkätä lukitustyökalua, ei kestänyt 5mm lattarauta, niin lyötiin muutamat päällekkäin, rupes kestämään





XC:n maski löytänyt ittensä keulille

Nyt odotellaan Lensulta H-profiileja, laakereita, männänrenkaita ja tiivisteitä.
Skandixilta löytyi hyvään hintaan nelivedon ohjausvaihde, samaan syssyyn sieltä tulossa booriholkki, stefa ja raidetangon päät.
Bensapumpulle tuleva liitin lähti tilaukseen Finjectorilta.
Kytkinlevykin pitäis laittaa.
Kun nuo on saatu tehtyä, olisi vielä tukivarret, jarrut ja pakoputki uusiksi + mitä nyt ei muistu tähän hätään mieleen.
Kova on luotto että kesän aikana pääsisi edes parit miittingit tällä kurkkaamaan.
Siinäpä ärrän kuulumiset taas tälle erää, ei niin älyttömästi tapahtunut, mutta jotain kuitenkin. Välillä tullut takapakkia, muun muassa siksi, kun ei talli ole täydessä iskussa vielä työkalujen suhteen, niin pari kertaa tullut illalla tilanne että saatu tunti tehtyä, ja tullut vastaan pultti/mutteri mihin ei olekaan avainta.
Toki myös kun toinen paikka tallilla tällä hetkellä ns. hätäpakkana käyttiksille, sekä tietty Luigin 940:lle, hänen tallihan tuo on

Niin siinä nyt käynyt neljää eri autoa joita ropattu, Maikin ärrään hantin alapalloa, kun pomppasi leimalla.

Mun MK2 V70 iskarin yläpäätä, ostosta saakka kuulunut kolahdusta epätasaisella.

Rupesihan tuo olemaan jo hieman loppu

Jessen 850 on sähköjä tutkittu, ja sieltä lähti semmoinen jätesäkillinen turhaa/ylimääräistä piuhaa, muun muassa kodin kattovalon pistoketta, scarttia yms mitä kaikkea roskiin. Josko tämänkin sähköviat rupeisi kohta olemaan poissa, vielä syö akkua, tätä tutkitaan kun aikaa on.
Luigin 940 on saanut jspecin alustaa etupäähän. Pari päivää sitten sammui kun ajettiin tallista ulos, nyt ei lähde enää käyntiin, tätä tutkitaan tällä hetkellä, viittaisi ehkä puolaan, katsotaan..
Jatketaan taas kun on hieman enempi turinoitavaa.