Ei ollut sulake ei. Ensimmäisissä tutkimuksissa totesin, että aiemman säädön aikan olin onnistunut kytkemään takana olevan 12V-liitännän navat väärin päin ja pistoke sai näin ollen -12V. Noh, korjataan. Sitten jatkoin tutkimista, miksei tuo BT-palikka suostu toimimaan takana. Siinä mittailin ja koestin USB-adapteria eikä tuntunut mitään eloa tulevan mistään. Lopun viimein vaihdoin adapterin ja kas, valo tuli.
Eli siis virtaa alkoi löytymään. Mutta ei siihen BT-sovittimeen, jolle olin jo valmiiksi ujuttanut piuhankin keskikonsolin läpi.
Aikani noiduin ja kävin sitten hakemassa uuden johdon. Ja kas, heti toimi. Eli johto rikki.
No uusi johto paikalleen, ja kokeilemaan. Ei toimi. Tässä vaiheessa alkoi jo usko loppumaan.
Lopun viimein sain tuon toimimaan myös konsolin läpi pujotetun johdon kanssa, mutta vaikutti siinä määrin epävarmalle, että luovuin ideasta, ja siirsin tuon takaisin eteen. Tarkoitus oli siis vapauttaa etupistoke muuhun käyttöön.
En kyllä äkkiseltään keksi mitään muuta, kuin että kamera on haaroitettu tuosta takapistokkeesta, ja väylä ohjaa nyt jotenkin hassusti ja tuo sisäkäyttöön tarkoitettu BT-palikka ottaa vähän reilusti virtaa. Mutta kyllä meinasi sähköinsinöörillä jo luottamus loppua.
Mutta lupasin kuvia. Eipä tuo asennus kovin kaksinen ole muun tappelun takia, mutta toimii:

Lisänäyttö nyt on lähinnä väliaikainen siihen asti, että joskus on aikaa tutkia näytön vaihtoa RTI:hin. Tuntuu hiukan nyypältä laittaa siihen pelkät kamerat, joten täytyy hiukan pohtia.
Sen verran kuitenkin innostuin siitä, ettei tuossa suurempaa säätöä tarvittu, että tilasin eilen etukameran. Minkäänlaista käryä ei ole, että miten asentaa, mutta pohdin että jos herätteeen koettaisi hakea etututkalta kun koko ajan päällä oleva kamera ei oikein sovellu. Tämäkin on siis ihan kiinakamaa ja huvikseni turailen mutta tiedoksi muillekin asian kanssa painiville, että ainakaan näissä ensimmäisissä mk3-malleissa ei mitään lisävirityksiä tarvitse aftermarket-kameralle.
Häiriötähän nuo 11e langattomat lähettimet ottavat toki sangen huolella mm. radiosta. Huomasin myös, että iPhonella häiriötä ei tullut AUXin kautta soitettaessa, mutta Android liitettynä kuva värisi.

En enää jaksanut tutkia asiaa tarkemmin. Tarvittaessa voi vetää piuhan, mutta ihan pienessä tingassa ne kyllä takaverhoilua enää aukaise, kun siellä on nyt uudet kiinnikkeet paikoillaan.