Eilen jatkui kaikenkarvainen kasailu ja muu toiminta. Laitoin kojelaudan pinnan oikeaan välikköön, kiinnitysruuveistakin puuttui noin kolmannes.
Lisähommaa tuli aurauksen tarkastuksesta. Oikea poikittainen takatukivarsi oli niin hapan, että notkui aurauksensäätöpulttia avatessa. Muovin alla oli perusnäkymä, eikä tarvinnut pahemmin kääntää jotta taipui. Siihen piti etsiä ehjä korvike tilalle. Sinällänsä hyvä tuuri, että V70:stä hajosi kone ennenaikaisesti Botniaringillä, mitehän pitkään olisi tuon kuntoinen tukivarsi kestänyt radalla


Kuvassa näkyvä pitkä railo on myös läpireikä.
Aurauksensäädön jälkeen pääsikin koeajolle. Ensimmäisenä huomio kiinnittyi kaasupolkimeen. Liikevaran alusta 1/3 ei tapahdu mitään, 1/3 on mittausalue ja viimeisen 1/3 näyttää täyskaasua. Suht herkkä käyttää silloin kun ollaan mittausalueella, onneksi polkimessa on siinä vaiheessa jo sen verran vastusta ettei liiku ihan vahingossa. Johtuuko muuttuneesta johdotuksesta, ohjelmasta vai molemmista. Kokeiltava muuttaa johdotus alkuperäiseksi. Seuraavana huomiona, kuten olettaa sopii, turhan herkästi huurrettuvat lasit ja vieno jäähdytysnesteenhaju eli pääsee kennonvaihtoon. Muutoin toimi ja kulki, eikä rämise tai pärise ajossa. Joutokäynnillä on lievää tutinaa.
Tänään aamulla töihin ja päivällä käynti konttorilla sai ensimmäisen vaiheen paperien puolesta päätökseen. Tarvittavat muutokset on merkitty otteeseen ja vuoden saa ajaa. Mitään moitteita ei tullut(edes suullisesti

) Töiden jälkeen ruuvasin kilvet paikoilleen. Nelivetomuutoksen meinasin tehdä heti vuodenvaihteen jälkeen.
Lämppärinkennon(ja kardaanin) lisäksi laittolistalla on vielä vaikka mitä. Myös se, että joka käynnistyksessä pöläyttää polttoaineenkatkuisesti putkesta kuten jo luovuttajassakin. Joku suutin tai useampi varmaan sen aiheuttaa ja samalla kun ne on irti voisi tarkastaa onko pakonokan ajoitus varmasti oikein.