Vajaa 1000km ehti tulemaan perjantaihin mennessä. Tiistaina jossain kohtaa töihin mennessä meni huohotus jäähän vaikka maskin olin peittänyt ja huomasin sen vasta illalla kotona. Öljytikku oli pompannut ylös ja ~0,5l öljyä levittäytynyt pitkin konehuonetta. Pääsin pesemään roiskeet pois ja jätin kuivattamaan pariksi tunniksi. Sen jälkeen ei ole ollut ongelmia.
Keskiviikkona laitoin letkulämmittimen sekä pohjamuovin paikalleen ja myös puskurin ritilän taakse pahvin. Kovin suurta eroa koneen lämpeämiseen ajossa ei huomannut, enemmän vaikuttaa jostain lattiamattojen välistä kiertävä kylmä ilma joka tulee jaloille penkin alta. Silti selvästi lämpimämpi 245:een verrattuna, liekö sitten öljypohjassa olevan lämmönvaihtimen puuttuminen siitä vaikuttaa niin paljon kiertoon.
Kylmäkäynnistykset töiden jälkeen -24- -26 pakkasesta olivat ongelmattomia. 62Ah akku on ehkä hieman pieni yhtään pidempää seisomista ajatellen D5 pyörittämiseen kylmänä. Pe-la välillä oli ~15h käyttämättä eikä liian lyhyen hehkuttamisen jäljiltä riittänyt puhti enää toiseen yritykseen. Startti voi olla alkuperäinen ja suht herkästi välillä lopettaa vetämästä kesken pyörityksen. Eli voisi kokeilla joko putsausta ja uutta bendix-ratasta tai kokonaan uutta starttia.
Viime viikolla tutkailin kaasupolkimen toimintaa ja vajaa toiminta-alue ei näytä johtuvan polkimesta. Poljin antaa lineaarisesti 0,4-4,5V ja saman verran 850/960 asentotunnistin. Kytkin 850 asentotunnistimen johtoihin ja sillä toiminta on sama kuin kaasupolkimella, eli sen osalta pitäisi muuttaa asetuksia.
Ensimmäinen tankillinen miedommilla keleillä oli pettymys kulutuksen suhteen. 245:een verrattuna noin 2l enemmän eli noin 9,5l/100km

Suuttimet vaihdoin ensimmäisen tankillisen aikana, eikä niillä tuntunut olevan mitään merkitystä. Eli ohjelma tarvinnee aika reilusti muutosta pintakaasuasetuksiin. Nyt kylmemmillä keleillä mittarista seurattuna odotetusti kulutus kasvoi hieman. Aamulla lähtiessä huomaa miten paljon voimansiirto vastustaa.
Tiistaina on edessä nelivetomuutoksen katsastaminen.