Nyt on kilometrejä jo Conteilla jokunen sata, ja kyllä ne vaan hiljaisemmat on kun edelliset kesikset

Auto kävi jakohihnan vaihdossa männä viikolla, ja samalla tuli vaihdatettua apulaitehihna ohjainrullineen, nyt ei enää kuulu ylimääräistä ääntä kylmäkäynnistyksen jälkeen

Pyysin asentajaa jättämään vanhat osat vielä pöydälle, että pääsen tutkimaan niitä. Jakohihnassa rupesi jo olemaan pientä pykimää, eli ihan hyvä aika oli jo vaihtaa hihna. Myös vesipumppu vaihdettiin.
Ohjainrullissa kuului pyöritettäessä jo selvästi laakereiden rohina. Kilometrejä on aika tarkkaan 140 tuhatta.
Vaihdoin myös raitisilmasuodattimen. Luulin, että Mahle tekee Volvon raitisilmasuodattimet, mutta ainakin nyt ostamani Mahle oli erilainen kun autossa paikallaan ollut Volvo-originaali oli.
Mahlen suodattimen päädyt olivat kovaa muovia, kun Volvolaisessa ne olivat samaa pehmätä matskua, mitä muutkin suodattimen sivut.
Ensin uusi suodatin ei meinannut mennä pohjaan millään, mutta kun muistin rutistella suodattimen pehmeitä sivuja "haitarille", sain sen lopulta menemään.
Sensuksessa oleva Volvo-appi näkyi päivittyneen Volvo Cars-sovellukseksi. Saa nähdä, mitä tuonne ilmestyy:

Samaan aika näkyi myös Park and Pay päivittyneen, ja luulin jo, että nyt se rupeaa toimimaan, mutta ei

En ymmärrä, miten siitä pitäisi pystyä käynnistämään pysäköinti.
Olen tehnyt tunnukset sekä Easyparkille, että Parkmanille, ja vaikka sovelluksesta valitsisin jomman kumman tarjoajan parkkialueen, en saa aloitettua pysäköintä. Sovelluksen asetuksiin olen lisännyt auton rekkarin, mutta silti se näyttää Tili-kohdassa: Pysäköinnin tarjoajaa ei löydy.
Onko joku saanut tätä sovellusta käytettyä autosta?