Vaihdoin suuttimen eilen. No tänään ei ollut pakkasta kuin -5C mutta lähti käyntiin kuin palmun alta verrattuna esim. viime viikkoon kun -7 C ei meinannut lähteä lainkaan ilman ardicia. Minusta tuntuu, että moottori käy tyhjäkäyntiä nyt tasaisemmin, ihan kuin yksi pytty ei olisi aiemmin ollut mukana lainkaan joka iskulla. Voin toki kuvitellakin vain

Kannessa olevan tiivistepinnan sain puhdistettua aivan kirkkaaksi tällaisella työkalulla: (imuroin muuten reiän ympäryksen puhtaaksi ennen mitään toimenpiteitä, minulla siinä oli hyönteisiä, hämähäkkejä jne. iso kasa)
250mm 8mm pultti, 10mm avaimelle. Leikataan vanhasta froteepyyhkeestä pala ja kiedotaan se pultin kannan ympärille, muoviteipillä kiinni varteen. "Tollon" max halkaisija n. 15mm. Sitten kiinnitetään se akkuporakoneeseen, kastetaan kasgaspää tärpättiin ja hetken pyöritys reiässä. Kangas hieroo hetkessä tiivistepinnan kirkkaaksi ja muuttuu itse aivan mustaksi.
Se jousiprikka, joka on urassa suuttimen yläpäässä, tuotti hikipisaroita. Asennussarjan kiinnitysraudan vaihto käytettyyn suuttimeen vaatii tuon prikan poistoa ja uuden asennusta. Koin hankalaksi enkä keksinyt mitään kätevää konstia. Suuttimen alapäässä on vielä toinen ura, johon prikka pysähtyy.
Toistin ohivuotomittauksen ja nyt ohivirtaustasot on kaikissa viidessä suunnilleen samat ja mikä tärkeintä, vähäiset.