Vähän omia kokemuksia xc40 volvosta kun sellaisella ajellut nyt muutaman päivän.
Ensiksi auto lentokentältä yöllä alle ja kohti hotellia. No kahta matkalaukkua joutu sovitella että sai ne sopimaan peräluukkuun, ei siis mikään tilaihme. Vesisateessa ja pimeässä arvosti auton valoja, kääntyvät ksenonit ja omasta mielestä erinomaiset! Vakionopeudensäätimessä nopeuden asetus sopivaan ja sen jälkeen lähimpään 5km/h ja siitä vitosen portailla sitten. Hyvä vai huono, ei osaa tällä kokemuksella oikein vielä sanoa.
Kulutus varsinkin tasanopeuksissa aika pieni, 130 vauhdissa n6l/100km. Tosin saa tuolla D2 moottorilla ollakin, ei tuosta oikein muuta iloa ole kuin pieni kulutus. Moottorin joustavuus ihan hyvä, vetää suht alhaalta vaivattomasti yms. Jos itselle ostaisi niin joku hieman tehokkaampi moottori saisi kuitenkin olla.
Omaan allekirjoituksen autoon verrattuna melko jämäkän oloinen alusta, ei tosin mikään kivireki tämäkään. Sanoisinko että hyvin saksalaistyyppinen. Ohjaustuntuma hyvä. Melutasosta hankala sanoa yhtään mitään kun tanskan teitä ei voi verrata suomen tiestöön, kaikki on hiljaisia täälä verrattuna suomessa koeajettuihin. Tuulensuhinat eivät onneksi häiritse, joten jos melua on, niin se tulee suomessa renkaista.
Varmasti hyvä auto tuolla pienten 'premium'autojen seassa. Paljon huonommillakin vuokra-autoilla on ajeltu ja sinänsä mukava yllätys oli saada volvokin välillä alle
