Perjantaina iltana veli kävi kuski keikalla Volvolla, ja soitti, että lämmöt nousee ja savuaa.
Ei siinä sitten, muuta että ohjeistin veljeä mitä tekee, ja auto äkkiä pihaan (veli ei autoista ymmärrä).
Veli oli paikallisen kapakan pihassa täyttänyt paisarin vedellä, ja ajanut himaan sen.
Aloin sitten eilen tutkimaan tarkemmin, ja oli yön aikana taas paisari tyhjentynyt, ja ainoa näkyvä märkä oli kennon letkusta konehuoneen puolella. Lämppärin hana piti vielä katsoa ettei siinä ole mitään, mutta lähes uusi orggishana, ja vika ei ollut siellä.
Kannentiiviste on ehjä, ja kenno ei vuoda.
Täytin sitten jäähdytysjärjestelmän, ja ilmaa oli imaissut aika rankasti.
Käyttelin ilmat pois, ja testiajo ilman ongelmia.
Tämänkään päivän ajoissa ei ollut lämpöongelmia, tai hukannut nestettä.
Täytyy jäähdytysnesteet vaihtaa oikeaan seokseen, ja seurata tilannetta.
Kennon huuhtelin viimeksi joskus alkuvuodesta, niin ei sitäkään olisi pahitteeksi tehdä uusiksi, jos siellä onkin jotain likaa.
Aina vähän hämäriä tälläiset tilanteet, että yhtäkkiä hukkaa jäähdytysnesteet ns. varoittamatta...
EDIT. Löysin myös mätäreiän etupalkista, vasemman moottorinkannakkeen vierestä...
Saa nyt nähdä mitä tämänkin romun kanssa teen, mutta muita toimia autoja ei vielä ole, niin kiertoonkaan en uskalla laittaa,
ja näköjään se Volvoilu aiheittaa riippuvuutta...
Itseä nyt voi vain syyttää, koska autohommiin sekaantunut.
Motorsportia, motorsportia...