Ohjauskulmat ovat viturallaan. nim. kokemusta juurikin samoista ongelmista. Ne on laitettu toleranssien sisään kuten oli omanikin(
Sinisellä) tänä keväänä. Toisella kerralla 2kk päästä sisään menin (
Vianorille) ja seisoin vieressä kun säädettiin ja sanoin että laita ne siihen keskelle sitä arvoa niin johan lakkasi kuluttamasta. Heittoa
Sinisen säätöjen jälkeen oli vain 0,5-1 asteen verran. Arvot oli vihreällä alueella mutta ei keskellä. Itse en oikein luotttanu kyseisen (
sinisen) asentajan toimiin koska rattikin oli jätetty hieman vinoon ja kalibroimatta. Sen vuoksi menin ja
Vianorilla nekin katsotiin tarkasti ennen säätöä. Rengaspaineet oli 2,6 joten sillä ei ollut merkitystä. ilm . AWD vaatii ne laittamaan ihan tarkasti keskelle.
Vuosi sitten oppipoika
sinisellä oli säätämässä kulmia ja sanoin hiukan leikilläni että "Laita sitten keskelle. Ostan huomenna uudet renkaat ja jos ne alkaa kulmaan epätasaisesti niin tule kuulemaan..

." Oli kulmat kyllä sillä kertaa kunnossa. Ne viime kesänä ostettu kuluikin sitten keväällä sinisellä tehdyn säädön jälkeen yhdessä kuukaudessa lähes sakoille.