Ilmastoinnin kylmäaineet on lähteneet luonnon kiertoon, ja aika nopeastikin. Täytätin ne tuossa juhannuksen aikaan ja heinäkuun lopussa ei enää jaksanut puskea kylmää - reilussa kk:ssa katosivat kirjaimellisesti taivaan tuuliin.
Auton siis hommasin toissa kevättalvella ja viime kesänä kylmää pukkasi ihan ok. Talven jälkeen ei sitten enää pukannutkaan ja kesän helteisiä kelejä varten käytin huollossa ja menihän sinne kylmäainetta kunnolla -> ja alkoi puskemaan kylmää oikein kunnolla. Eli ei muuta vikaa kuin vuoto jossain.
Pitää muuten sellaista epämiellyttävää "vinkunaa" kun aineet on vähissä. Ratkaisu on tietty ilmastoinnin laittaminen OFF-asentoon, jolloin vinkuna katoaa ja samalla kaiketi bensankulutuskin pienenee, kun ei moottorin tarvi turhaan kylmäkompuraa pyörittää.
Edellisen omistajan toimesta ilmastointi on huollettu 2010. Silloin on ainakin vaihdettu kuivaimen(?) pohjaosa, joka kuulemma tyyppi
vikanaominaisuutena ruostuu pohjasta puhki.
Nyt siis reilussa kuukaudessa hävisivät kylmäaineet uudestaan. Vuotaa jostakin, mistä lie. Kun tuo lompakko piru vie ahistelee kansirempan jäljiltä niin jäänee kevääseen tuon vian selvittäminen - ja mitä sitä moista kylmävermettä näin syksyn viileissä ja tulevissa talven pakkasissa edes tarvii...
