Tämähän tuntuu herättävän keskustelua 
Hyvä juttu vaan

.
Kyllä tavallaan:)
Ei vaan ihan riitä perusteluksi. En ole vielä tähän mennessä saanut kunnon perusteluja sille, että miksi uusi ratkaisu olisi suorituskyvyn kannalta parempi mitä aiempi? Se tiedetään kyllä, että vihreät arvot on tällä kertaa pistetty etusijalle.
Kaverit jotka hiekkamonttuvideolla tekivät vertailua Gen4 ja 5 välillä myönsivät toisen foorumin topikissa, että viivettä esiintyy tietyissä tilanteissa. Mielestäni se on suorituskyvyn alenemista. Eikä minulla ole syytä epäillä, että systeemiä kritisoitaisiin tuosta noin vaan. Silti odotan kovasti, että pääsen itsekin tekemään vertailua näiden kahden välillä samoissa olosuhteissa.
PS: Vw-konserni päätti siirtyä gen 5: käyttöön jo 2009 eli ensimmäisenä autonvalmistajana ja sitä lienee testattu kehittysvaiheessa kohtuu paljon. Käytössä nyt mm MQB-pohjalevyä käyttävissä uudessa golfissa ja Audi A3:ssa.
Ihan varmasti on testattu paljon. Se vaan, että jos lähtökohtana on ollut alusta asti kustannustehokkaampi ratkaisu niin jostainhan täytyy aina hieman nipistää. Nyt on sitten päädytty kompromissiin jonka takia laitteiston toiminta on aavistuksen hitaampaa jota kaikki eivät edes välttämättä huomaa ja marginaaliryhmä on se joka jää valittamaan.
Kävellään nyt yksi aasinsilta ajonvakautukseen eli se mikä itseäni hieman huolestuttaa tässä on tuo, että paikataanko ajonvakautuksella nyt entistä enemmän laitteiston "puutteita". Ikävä juttu jos näin on.