Pintapuolen turailut aloitin ovien ja luukkujen hionnalla.
Tätä ennen ei ovien eikä luukkujen kuntoa tullut tarkistettua joten olo oli varovaisen toiveikas. Vähän kuin hammaslääkäriin mennessä

Suolistin ovet ja luukut lopuista listoista, kahvoista, merkeistä ja tiivisteistä. Onneksi pahempina yllätyksiä ei löytynyt, pieniä paikkaa vaativia pitsiä löytyi molempien ovien alareunoista


Toisessa ovessa oli pientä halkeamaa maalipinnassa ja alta löytyi kolme maalikerrosta pakkeleineen. Ovi on näköjään joskus vaihdettu kun ensimmäinen kerros on eri värinen. Pitänee kuitenkin aukaista pellille että näkee mahdolliset lisäyllätykset

Viikonlopun saldoa. Itse auto pitää tyrkätä ulos hiottavaksi kunhan säät lämpiävät.
