Joulupukin tuloa jännitettäessä on hyvää aikaa päivittää projektikertomusta

Viime viikkoina ei tallissa ole juurikaan mitään tapahtunut. Megaan liittyvät pikku haasteet näyttävät nyt olevan selätetty ja auto on jo ensimmäisen kerran ollut käynnissäkin. Olihan se jännää ensimmäisen kerran käynnistää auto uudella moottorilla, edellisestä kerrasta on kulunut aika tarkkaan kolme ja puoli vuotta. Ainakin se käyntiin lähti, muuta toimivuudesta ei vielä voi sanoa..
Kovin paljon riemua ei kuitenkaan kestänyt kun auton alle alkoi tulla parista kohtaa lätäkköjä, sekä öljyä että jäähdytinnestettä

Pääasia kuitenkin että Mega toimii ja kytkennät on ok. Nestevuodot eivät olleet kovin pahoja mutta erityisen v...maisessa paikoissa. Öljyn siirtojalka oli jäänyt löysälle, että sen sain kiristettyä piti konetta nostaa ja etuakselia pudottaa. Myös koneen takana oleva jäähdytinnesteen lähdön letku oli löysällä, onneksi sen sain kiristettyä tulipellin välistä konetta hieman eteenpäin kallistamalla eikä konetta tarvinnut kokonaan irrottaa. Samalla kiristelin kaikki muutkin letkujen liittimet, olivat jääneet lähes kaikki kovin löysälle.. muutamat kierteet liikaa kiristäneenä olin tainnut ollut kiian varovainen.
Nyt letkut ja klemmarit on kiristelty, jospa nesteet pysyvät nyt koneen sisällä. Tarkoitus on säätää Mega jonkinlaiseen käyntikuntoon ja keväällä sitten loppusäätö ja rullilla käynti katsastusta varten. Alunperin tarkoitus oli yrittää katsastukseen vielä nyt syksyllä, mutta pienien vastoinkäymisten takia aikataulu venyi ja muutoskatsastukseen vieminen jää keväälle. Muutenhan peli alkaa olla kasattu ja valmis, tai siis niin valmis kun nämä projektit tuppaa olemaan. Wanha rouva pääsee kohta muutamaksi kuukaudeksi talvilevolle, toinen harraste peli odottaa pääsyä talliin ja työnalle.
Pesin tallin pölyt pinnasta ja tyrkkäsin auton ulkoilemaan muutamia kuvia varten. Vertailun vuoksi seassa on muutama kuva projektin lähtökohdasta, tämän näköinen siitä sitten tuli











