Itselläni aiheuttaa hirveää päänsärkyä tämä moottorinohjaus. 
Eli kun ollaan siinä 300hv tietämissä niin on nähty setuppeja jotka ovat toimineet pelkillä ns "bulkki"-lastuilla. Mutta kuinka porukalla on sitten kamppeet kestäneet tälläisillä lastu virityksillä, millaista ajoa ja montako kilometriä? Itsestäni tuntuu vain että melkeinpä kaikki nuo bulkki lastut mitä näihin vanhoihin volvoihin löytyy on jotenkin vähän sinne päin tehtyjä, eikä itseltäni löydy kauheasti luottoa niihin. 
Bulkki lastuista sanon sen verran, että ne kaikki näkemäni ovat ehtaa sontaa, sillä oikeasti kukaan niiden tekijöistä ei ole ollut perillä hommasta kun niitä on tehty! Ja lisäksi karttojen osalta (skaalaus ja säätö) hommassa on menty siitä mistä aita on matalin.
Kun kilpailua ei ole ollut, ei ole ollut tarvetta kehittyä!
Tänä päivänä tilanne on toinen, sillä jokainen megaa miettivä voi €200,- investoinnilla säätää omat romunsa ihan haluamikseen ja ennen kaikkea, LH:ssa ei tarvitse säätää ihan kaikkea kuten megassa, vaan 99,9% säädöistä on jo valmiina bensalle! :hello:
Wiinalla säädöistä pakollista on muuttaa se alle 1% (kylmäkäynnistys ja rikastus), loput on pakollista muuttaa virikoneessa aina (suuttimet, IMMu ja pääpolttoainekorjauskartta).
Omaan autoon tekisi mieli joku megasquirt tai vastavaa laittaa, mutta siinä on taas oma työnsä, mutta sitten ei tarvitsisi enään huolehtia lastuista, vaan säätää auton aina optimaaliseksi jokaista setuppia kohden. 
Ja kyllä tiedän että myös älhoota pystyy säätämään.
Megaa mietin itsekkin aikoinani ja tuumasin, että kyllä sen LH:kin pystyy taivuttamaan tahtoonsa siinä missä megankin.
Ja nyt homma on tehty!

Aikaa/työtä siihen meni "jokunen" kotva, mutta seuraava yrittäjä pääsee helpommalla kun ihan kaikkea ei tarvitse tehdä itse.
Tosin taitaa minulla olla maailman hierotuin LH/EZK-kombo...

Toki sitä lh:takin pystyy säätämään, mutta jos et aijo sitä itse tehdä suosittelen unohtamaan koko idean. Ilkeää alkaa joka nokan ajoitamisen ym ym ym säädön jälkeen teetättämään säätöjä jollain kolmannella osapuolella.
Ja kyllä tiedän että myös älhoota pystyy säätämään.
Hm... Mainitaan tälläinen
ihan pikku-juttu, kun käytät IMMua ja LH:ta niin mitään ei tarvitse varsinaisesti säätää nokan tai kannen vaihdossa,
jos säädöt on hierottu edes kerran kohdalleen!

Ainoa mitä joudut säätämään nokan vaihdossa on sytkä, polttoainepuolen ollessa ihan täysin entisensä!

Siihen ei tarvitse kajota koskaan ensimmäisen kerran jälkeen niin kauan kun pysytään saman tyypin IMMussa ja sen mittauskykyjen sisällä!

Niistä mikroskooppisista muuttumisista pitää huolen sopeutumat!

Mutta megalla ja MAPpilla joudut säätämään koko setin uusiksi komponenttien vaihtuessa!

Eikä mega osaa kertoa, että jokin anturi on viallinen tms. minkä vakio LH osaa ihan suoriltaan.

Syy miksi LH/EZK-komboa on vierastettu tähän asti on puhtaasti siinä, ettei ole ollut osaamista/tietoa siitä miten sitä säädetään tai muutoin rukataan.

Nyt tietoa on ja se on kaikkien saatavilla!
