Meikäläisen kikottimella tuli torstai-iltana 10 000 kilometriä mittariin. Kaiken kaikkiaan tyytyväinen olen omaani ollut, mitä nyt hiukan ollut jotain pientä.
Ensimmäisillä pakkasilla peruutustutkaa tuppasi hiukan vit**tamaan, eikä se suostunut toimimaan vaikka antureita kävi putsaamassa, vaikkei niissä mitään jäätä ollutkaan. Korjautui kun kelit lämpeni, eikä ole uusiutunut.
Kuskin oven tiivisteet on ruvenneet suhisemaan. Jos jaksais ja sais aikaiseksi, niin varmaan vois käydä säädättämässä.
Pari viikkoa sitten tulin kotiin sunnuntai-iltana, niin en saanut ovia lukkoon. Noin kuuden asteen pakkanen oli kaiketi jäädyttänyt jotain kuskin oven lukossa/kahvassa, sillä ko. ovi oli auton mielestä auki, eli koko autoa ei saanut lukkoon. Oven paukuttelut ja kahvan herkistelyt kokeilin ja runojakin lausuin, mutta ei niin ei. Onneksi ei ollut mitään arvokasta autossa, niin pystyi jättämään yöksi lukitsematta. Aamulla oli keli hieman lauhtunut ja lukot toimi taas kuten ennenkin. Viöööd.
Dieselin hinta on noussut...mutta se ei olekaan autonvalmistajan vika.

Tuola aiemmin kyselin peilien maavalojen polttimoista. Tuli tilattua yhdeksän ledin polttimot molemmille puolille. Kyllä niistä juu heijastuu ne yksittäiset ledit, mutta ei se nyt kait haittaa. Bloodyn tavoin sain myös rikottua yhden kynnen siitä valaisimesta, tosin kolmannella avauskerralla vasta. Itse käytin tuollaisia muovisia Motonetin verhoilutyökaluja, mutta taisi pikku pakkasella ja hätäisellä asentajalla olla osuutensa sopassa. Vähän harmittaa, mutta pienellä sähköteippivirityksellä tuon sai pysymään kyydissä. Peilin lasihan lähtee vetämällä irti, mutta pitää varoa lyhyitä lämppärijohtoja. Paikalleen laittaessa pitää katsoa, että se muovinen ohjuriliuska menee koloonsa.