Ei kun eBaysta Kiinasta tilaten jännite mittaria
sama mittari suomessa ~25e ja Kiinasta taisi olla jonkin hassun euron hintanen. Omassa ihmettelin himmeää laturin merkkivalon palamista, jännite näytti 12,1 ja Aku navasta oli kaapeli löysällä. Kiva sitä on seurailla miten lämmetessä jännite laskee 
No, mittareita minulla on ihan "riittävästi", joten en halua autoni muistuttavan enempää lentokoneen ohjaamoa kuin tällä hetkellä. Tuollaiset viat ovat kuitenkin sen verran harvinaisia, että niistä selviää auton mukana olevalla yleismittarilla (kuuluu auton varustukseen).
Laitan ennemminkin merkkivalon, joka kertoo jännitteen alittavan esim. 12V auton käydessä ja 11V virtojen ollessa päällä.
Se kun ei ole kovin monimutkainen kytkentä lopultakaan.
LH3.2 purkki ja EZ129K purkki tarttuivat tänään matkaan. Ainakin liitin on täysin erilainen, mutta saas nähdä mitä sisältä paljastuupi.
Heitin tuossa iltaisella säätölenkin, kun eilen tuli nollattua LH tuossa laturi episodissa. No, se tietysti hävitti sopeutumat ja totesin, että suutinvakio #4 on hitusen turhan paljon paksun puolella, joten läppäri kiinni LH:n ja LTFT-arvon resetointi ja testiä. Paksullehan se jäi mutta olin jo unohtanut kuinka paksulla se olikaan.
Aikas nopeasti tiputtelin sitä 70 numeroa joka sekin jäi vielä riittävästi paksun puolelle. Jätin nimittäin LTFT (Long Term Fuel Trimm) resetin päälle ja lähdin ajelemaan. Eli joka kerran kun LH käynnistetään, se resetoi LTFT-arvon. Taitaa tuo säätäminen olla jo niin rutiininomaista, että kaksi starttia ja arvo oli kohdillaan. Jääden kuitenkin sopituksessa turvalliselle puolelle, eli hitusen paksulle.
Karttoihin ei ole ihan hirveästi hieromista, vaikka kuinka tahtoisi.

Vähän syttyennakko muuttaa sopitusta ja nyt kun olen pitänyt ahdot siellä mihin ne pystyy laskemaan, eli 0,7 baarissa pääsen hieraisemaan sitä syttyä uudelleen ja saan ennakoita vähän ylöspäin. Ja kun pakopaineet pysyvät melkein siedettävinä, ennakoita pääsee hilaamaan aikas mukavasti ylöspäin optimia kohden.
Vajailla kuormilla ennakot ovat bensaa alempia mutta kuormilla lähestytään suhteessa enemmän bensiinin vastaavia. Seos vaikuttaa yllättävän paljon optimi ennakoihin, joten odotellaan vielä hetki, että LTFT saa kunnolla kopin sopista ja sitten hieraistaan se sytty-kartta kohdilleen.
Huvittavaa on, että jo 0,7 baarin ahdoilla katiska alkaa kulkemaan wiinalla sen verran raikkaasti, ettei bensalla meinaa päästä samaan kuin vasta 1 baarin ahdoilla (isoilla suuttimilla).
Laturi on tilattu (bosch) koska mätänetissä varaosanumerolla oli 8-pätkän laturi, eli joku on varastolla numeroinut laatikon väärin.
Yli-huomenna sellainen 600km säätölenkki, jolla voi tarkistella sopitusta ja syttyä vaihtelevissa ajo-dynaamisissa tilanteissa.