Montako moottoririkkoa on johtunut todistetusti näistä huonoista lastuista? Itse tein juuri noin eikä ongelmia ollut, mitä nyt aivan järjetön kulutus mutta sitä en muutenkaan viritetyn turbovolvon kohdalla mieti. Kone 10:1 rutuilla, painetta maltilliset 1,4bar, re85 tankissa tonin lastuilla ja tehoa 336hv...
Voisin tokaista tähän, että kaikki LH:lla älyllisesti viritetyt räjähtäneet moottorit ovat poksahtaneet lastujen vuoksi, olivat ne kenen tahansa tekemiä.
Oikein säädetyissä lastuissa ei ole nakutusta tms. ongelmia jos kaikki on tehty oikein.
Nimittäin LH oikeasti on tuotanto-auton ruisku ja sen pitää olla vidioottivarmistettu melkoisen monesta kohdasta.
Ja siinä se syy, miksi en lähtenyt megan tms. kanssa pelaamaan, vaan opettelin LH:n säätämisen.
Pakopainetta tuskin puoliakaan ahtopaineesta, ahtimen koko piti siitä huolen. En sano että se olis ollu millään tapaa nappisäädöissä, pelkästään kulutuskin +17l/100km kertoi sen. Mutta kesti hienosti ja toimi hyvin, kaasun kun polki pohjaan niin lähti miettimättä eikä pätkinyt yms. Lisään vielä että kyseisellä setillä ei olisi voimaa saanut juurikaan enempää, vaikka kuinka olis säätänyt, kun polttoaine puoli aikalailla tapissa ja paikallaan t nokka.
Tuo oli mun ensimmäinen viripeli ja olin ihan tyytyväinen siihen mitä sain siitä irti niinkin pienellä budjetilla. Siitä viisastuneena seuraavan pelin kohdalla hierotaan kyllä säätöjä kuntoon, ei se kuitenkaan niin hyvä ollut 
Järjetön kulutus kertoo siitä, ettei kaikki ole lastussa kohdillaan tai siis edes oikeassa planeetta-kunnassa. LH pystyy sopeuttamaan kaikenlaista melkoisesti, mutta silläkin on rajansa.
Noissa mainitsemissasi lastuissa on juuri se ongelma, että ne ovat samaa kamaa vakioon ja mihin tahansa muuhun settiin. Joten tapauksessasi suuttimien suurentaminen takasi sen, että soppaa tulee "vähintäänkin" riittävästi ja nakutusrikastuksen puutekkaan ei räjäytä moottoria.
Mikä siinä setissäsi sen tehon rajoitti? Ahdin? Suuttimet?
Niin, lopultakin säätämisessä on sen toimivuuden salaisuus. Mitä huolellisemmin säädät, sitä paremmin se toimii.
Vastaavalla perehtymisellä en ajaisi enää vakio-ahtimella
Itseäsikin tyydyttävät säädöt löytyisi varmasti paljon helpommin ahtimella jolla pakopaine ei ole kolminkertainen ahtopaineeseen nähden
.
No, tämä on minun tyylini. Opiskelen asian perusteellisesti, jotten joutuisi luulemaan kovin paljoa.

Ahdin ei vaikuta tippaakaan siihen, miten helposti löydän oikeat säädöt sopituksessa tai miten nopeasti opin mitä säädetään mistäkin. Vakio ahdistin kylläkin estää tehokkaasti moottori-rikot, sillä se ei yksinkertaisesti pysty tuottamaan tarpeeksi ilmaa, että sillä saisi missään vähäiselläkään älyn häivällä tehdyillä säädöillä koneen porsimaan.
Pakopaine ei vaikuta soppakarttaan, koska se on pelkästään koneeseen menevän ilman määrän funktio. Syttykartan säätämiseen sillä on kyllä vaikutusta isostikkin muttei siihen kaikkein vaikeimpaan säädettävään, eli LH:n.
Ja se LH oli tässä kaikkein työläin opiskeltava. EZK:ssa on lopultakin aikas vähän juttuja, vaikka sekin on olemattomasta koodinsa koosta huolimatta hämmentävän monimutkainen.

Kuka on sanonut, että vakio ahdistin tulee säilymään?
