No niin, keltainen S40 sai väistyä viimein keltaisen 855:n tieltä. Väri ja merkki kun on jo aiemmin valittu ja hyväksi todettu, niin mitäs sitä turhaan vaihtamaan...

Joten aloitellaan jonkinsortin kertomus siitä mitä autolle alkaa tapahtumaan.
Eli kyseessähän on sen ainoan vuosimallin keltainen T-5R farkku automaattilootalla. Ns. alkuperäinen suomiauto, Bilian leimalla huoltokirjan takuutodistuksessa. Uutena jokin raharötkö kultakauppias saanut ajaa paikallisesta autoliikkeestä ulos.
Tällä hetkellä vaivaiset 379tkm mittarissa. Tuli taloon todennäköisesti jäädäkseen, ja sen mukaisesti aletaan autoa pajottamaan.
Kaikkea epämääräistä ja -määrätöntä varmaan tämäkin yksilö matkansa varrella nähnyt, mutta yllätyin kuitenkin siitä että kaiken maailman varusteet ja vermeet toimii suht moitteetta(poislukien ilmastointi, joka sekin alkoi tänään henkimään reippaanlaisesti kylmää kun sai uudet kylmäaineet sisäänsä) ja kulkee pintatietä aivan eri tavalla kun entinen, noin 200tkm vähemmän ajettu S40.
Tekniikka on täysin vakio(toistaiseksi), kuten koko auto muutenkin, 17" Titaneita myöten.
Ensimmäiseksi koko kori saa "uudistuskäsittelyn" ruosteiden hiekkapuhalluksen/korjauksen ja ylimaalauksen muodossa, sekä rikkoutuneiden, kuluneiden ja haalistuneiden osien vaihtelun ja fiksailun kera. Aluksi suunnitelmissa oli vaan ruosteisten kohtien kunnostus ja maalaus, mutta kun koko autoa on jo ajan hammas jyrsinyt jonkin verran niin saapahan sitten ylimaalauksella samaan, uuteen kiiltoon koko koslan.
Sitten oli tarkoitus tehdä koneelle perus huoltotoimenpiteitä(tässä kohtaa ennen on ainakin alkanut mopo keulimaan) mm. jakopää kilkkeineen, muutamia öljyvuotoja ym., katotaan nyt mitä keksii

Sisustaakin saapi hivenen myöskin rassata; kuskin penkistä ainakin huomaa että siinä on joskus joku istunut

Eli penkki parsittavaksi, ja jo aiemmin osto-osastolla kyselemäni hanskalokeron luukku vaihtoon ja vaihdekepin kehykselle tarvis ja jotain keksiä.
Siinä nyt alkajaisiksi varmaan riittää hetkeksi puuhaa, kun työn alla on samaan aikaan kaksi moottoripyörää, toinen auto, taloakin pitäs laitella ja töissäkin käydä

Voipi olla että etenee ainakin aluksi hivenen rauhalliseen tahtiin...
Tällä hetkellä meneillään maalarin metsästys tarjouskyselyn merkeissä.
Kuviakin saattaa putkahtaa, jahka saan aikaiseksi.