Jonkin verran on taas tullut sipisteltyä tätä hylsyä.
Painepesurilla suhauttelin vähän alustaa, vanhoja massojakin jopa lähti jonkin verran irti:



Tuossa kuvassa näkyy takapuskurin kannakkeet, jotka olivat päässeet jo hiukka rapsakkaan kuntoon:

Uudet parempikuntoisen on jo hommattu, kiitos niistä käyttäjälle
sjos.
Sahailin tuulilasin irti isolla leipäveitsellä ja Bilteman rosterilangalla

(tavallinen rautalanka ei kestänyt yhtään tuossa hommassa):

Lasihan oli halki valmiiksi joten en erityisemmin varonut sitä irroitusvaiheessa. Listojen alta löytyi pari ruostekukkaa jotka on hyvä ottaa nyt kiinni.
Mitäköhän noi on, olivat lasin alla piilossa ihan alareunassa (korissa näkyy nystyrät joissa ne oli kiinni):


Olettaisin että noiden tehtävä olisi lähinnä säätää lasin etäisyyttä pellistä?
Tosiaan konepelti tuli irroitettua myös (ettei tuuli vie) ja kannettua varastoon talteen.
Sattuu sitä paremmissakin piireissä:

Belgian tehtaan jäljiltä jäänyt tuulilasin alakarmiin hitsauslangan pätkä, noita näkyy yleensä lähinnä omissa hitsausharjoitteissa

Tuosta mallia miten repsottavat listat ja tiivisteet korjataan:



Tuolla samalla mönjällä oli korjattu tästä myös kuskin penkin pieni repeämä

Vetokoukulle tuli annettua tarpeettoman paljon huomiota, mutta ei pystynyt lopettamaan kun kerran oli homman aloittanut niin tehtävähän se oli.
Jarrulevystä tuli hyvä teline juuttuneen pultin irroittamiseen:

Pultti ei pyörinyt ollenkaan (edes pulttipyssyllä) eikä lähtenyt mihinkään vasaralla tai kirveellä hakkaamalla. Myös ruuvipenkissä puristaminen oli hyödytöntä => sahaa, poraa, tuurnaa ja dremeliä => lähtihän se lopulta:

Prosessissa hajosi vain kaksi tuurnaa ja kaksi poranterää, joten halavalla päästiin tällä kertaa

Hankintalistalle meni kunnollinen prässi, enää ei puutu kuin rahat sellaiseen

Loppukevennykseksi kuva mädästä vetokoukun rungosta (siinä näkyy iso reikä kun tarkemmin katsoo):

Saakohan noita hitsata...