Oho, ompas ollut pitkä päivitystauko. Terveisiä autotallista! Tuli taas into päälle rakennella duettia, ja nyt on jo useampi ilta tullut viihdyttyä tallissa. Ekan illan säätelin ovia, kumpaakin helmaa joutuu oven takanurkan kohdalta hieman aukomaan, kun ovat sisässä. Kuskin ovi oli jotenkin huomattavasti vaikeampi istuttaa aukkoonsa, se kun ei ole tämän auton alkuperäinen. Jouduin mm. lyhentämään kuskin oven saranoita n.4mm kun ne toppas oven sisällä siihen vahvikelevyyn, eikä ovea saanut tarpeeksi eteen. Mutta nyt ovet toimii hienosti ja istuu nätisti, lukuunottamatta oven taka-alakulmaa kummallakin puolella. Sitten olikin aika siirtyä takapään kimppuun, joka siis oli vielä kokonaan purkamatta. Puskurit ja lamput lähti kohtuu helposti, samoin ovet. Vain yksi saranatappi katkesi, mutta olin yhdestä purkuautosta purkanut niitäkin jemmaan, joten sekin on kunnossa. On kyllä melkoisen komeasti ratsupaikattu tämä takaosa,


ja löytyihän sieltä kaikkea muutakin "ammattimiesten" käyttämää tavaraa, kuten sikakittiä, jolla oli paikattu pari isoakin reikää, kauheet pallot kotelon sisällä. Todennäköisesti on kuitenkin nostettava kori rungolta, että pääsee kunnolla tekemään, vaikka olin jo aatellut, ettei tarvitsisi. Näin ne projektit paisuu. Rungostakin löytyi yksi hitsattava kohta,

sen takimmaisen poikkipalkin alta, lehtijousien takaa oli päässyt toiselta puolelta pehmenemään. Jonkunnäköisen pienen peräänajonkin tämä on joskus kokenut näköjään, kolarivauriot oli tietenkin peitelty pakkelilla
Tuossa vielä noi takimmaiset rungon ja korin väliset kannakkeet, jotka on siis hapertuneet ihan poikki asti, ja perä on pikkuisen notkolla, ja tavaratilan lattiakin vähän kaarella tuosta syystä.


Muutenhan tää alkaa näyttään hyvältä, takapenkistä taaksepäin enää hitsattavaa, ja etulokasuojien kiinnitysreunat ja pari muuta kohtaa..


Nyt on taas motivaatioo ja intoa tehdä, ja pahimmat paikat korjattavana..