Tuli hommattua kesällä tuommoinen volvo 240 vm-88 papalta. Setä joka asuu papan kanssa samassa talossa uhkasi, että laittavat volvon paaliin, kun siitä levisi kytkin ja se ei käynyt kunnolla muuta, kuin imu päällä. Auton historia on jotenkuten selvillä, vuonna 1988 eräs maalaus/rakennus firma ostanut auton sihterin työautoksi ouluun ja ollut jonkun aikaa niillä käytössä jonka jälkeen sihteeri lunastanut auton itelleen ja ajellut jonkun aikaa ja sen jälkeen myynyt vanhemmalle miehelle haukiputaalle joka on pitänyt autoa melko tarkasti ja sen jälkeen minun pappani on sen ostanut, että pääsee käymään mökillä ja sillä auto ei ole hirveän tarkalla pidolla ollutkaan vaan tuumasi tässä, että hällä on tahtonut tuo huoltaminen jäädä vähemmälle, että ostanut enimmäkseen bensaa tankkiin ja ajellut vaan

Noh tuli sitten mietittyä, että onko kytkin totaalisesti finiitto vai onko joku muu vikana ja käynti ongelman paikallistinkin melkein heti. Kaasuttimen bakeliitin tiivisteet oli hajonneet ja osa löytyi imusarjan päältä, tuli sitten tehtyä tiivistepaperista uudet tiivisteet bakeliitin molemmin puolin, mutta kaasutinta oli myös papan kaveri säätänyt, kun joutui imu päällä ajamaan, ettei kone huuda niin kovasti nii tyhjäkäynti ruuvi oli säädetty melkein ihan kiinni. Tutkin sitten ja totesin, että kytkin on ihan loppu ja ostin kytkin paketin ja uuden vaijerin, kun kytkin oli ajossa hajonnut nii kytkinhaarukka ei liikkunut tarpeeksi ja kytkinvaijerin säätö oli juminut melkein kokonaan niin pistin vanhan vaijerin poikki.

Kytkin olikin tosissaan loppu, kun sain puotettua laatikoin alas ja kytkimen käsiini

. Seuraavaksi tuli vaihdettua myös jakopään remmi, kun huoltokirjassa oli merkitty, että remmi on edellisen kerran vaihdettu 4.6.1998 ja 148880km ja sen jälkeen ei merkintöjä ole tosin volvon mittarissa on tällä hetkellä 186424km, että eihän tuolla ainakaan kilometrit vielä ole mennyt yli aika vaan on voinut tehdä kepposensa

. Kova peltinen volvo on mitä tutkin, paisi vasemmassa helmassa on pieni reikä joka sitten suureni vähäsen, kun nykäisin helmalistan irti ja sitten edessä poikittaisissä runkopalkin päätyissä pari pientä reikää mitkä pitäisi hitsata/hitsauttaa, itellä ei ole hitsaus vehkeitä eikä oikeen paikkaa missä tehä niin sillä venynyt tuo hitsaushomma. Pappahan tietysti on vähän kolaroinut volvoa, kun ei oikeen enää näe eikä kuule.

Kuskin puolen molemmat ovet on lommoilla ja vasemmassa takavalossa on reikä ja etulippa on halki

käyttäjältä dneproshin hommasin tähän vähän suoremmat saman väriset ovet jotka odottavat tallissa pesua ja paikalleen laittamista.


Seuraavaksi oli sitten jarrujen tutkiminen. Huomaisin jo sillon, kun pappa auton osti, että siinä on vähän kumipallomaiset jarrut ja nyt tutkiessa sitten huomasin, että vasemmasta takajarrusatulasta oli toinen mäntä jumissa,jarrupalat loppu, oikeassa suojakumit riekaleina ja oikeassa etujarrusatulassa kaikkien neljän männän tiivisteet vuotaa. Vasemman takajarrusatulan mäntä olikin melko jumissa, liuottelin sitä viikon wd-40 ja crc ja koitin paineilmalla poksauttaa mäntää ulos, mutta ei lähtenyt nii meinasin kokeilla viimeista konstia eli rasvaprässillä irroittamista. Sitä ennen vielä purin satulan ja koitin nitkutella mäntää irti ja lopulta menikin hermot ja vasaralla paukasin mäntään jolloin se läpsähtikin sylinterin pohjalle ja lähtikin kevyesti irti paineilmalla

. Purin sitten kaikki satulat osiksi ja putsasin männät ja uusin kaikkiin uudet tiivistesarjat, kaikki ilmausnipat ja joka nurkkaan jarrupalat ja lopuksi vielä maalasin satulat mustaksi. Seuraavaksi katoin, että jarruletkut ovat pykineet ja että ne äkkiä myös vaihdan.. Noh sepä ei ollukkaan nii äkkiä tehty, kun letkut eivät lähteneet putkista irti millään ja putkien päät, kun on messinkiä niin aika äkkiä meni kantit sileeksi ja mureni ihan totaalisesti pikku palasiksi. Yksi nippa katkesikin vanhaan jarruletkuun ihan juuresta, että tuli sitten uusittua samalla keulaan kaikki jarruputket uusiksi

. Jarruja ilmatessa tuli uusi ongelma eteen, kun vasemman jarrusatulan yksi ilmausnippa meni poikki ja jouduin poraamaan vanhan nipan pois ja kaikki näytti olevan ok. Uusi nippa sitten vuoti nestettä solkenaan niin ilmeni, että satulasta oli sen nipan reijästä mennyt joskus kartio rikki ja oli vissiin patentoitu nippa paikalleen, ettei vuoda nestettä ja siitä varmaan johtui ne kumipallomaiset jarrut, noh hommasin käyttäjältä 240 ehjän satulan johon myös vaihdoin sitten uudet kumit ja nipat ja maalasin senkin mustaksi ja sen jälkeen volvossa olikin jarrut



Nyt volvo onkin seissyt tuossa pihalla ja olen keskittynyt jonkun verran sisustaan. Hattuhyllylle on tulossa sonyn kuuspuolikkaat joille tein korokerenkaat ja mankan vaihdoin pioneerin cd-soittimeen. Volvossa oli paikallaan papalta saadessa orkkis kasettisoitin, mutta siinä ei jostain syystä toiminut radio oikeen mitenkään, huoltokirjassa olikin maininta, että soitinta on korjattu wetterilla huollossa vuonna 1990. Tein soittimelle ylälokeroon kehyksen jonka päällystin samalla sametilla jolla päällystin takakaiuttimien korokerenkaat ja soittimen viereen laitoin volttimittarin, kun papalla ollessa oli jotain virta ongelmia kuulemma ollut

. Lisäksi soittimen vieressä oli jo valmiina erillinen vedenlämpömittari, kun auton oma on vissiinkin lakannut toimimasta, mittari oli asennettu samalla jakopään huollossa vuonna 1998. Seuraavaksi aloinkin etsimään, että mistä volvo syksyn sateiden tullessa alkoi vuotamaan vettä sisälle, vänkärinpuolelta lattiamatto oli märkä sekä sen alla oleva bitumieriste oli päältä märkä, sitä pitää vielä seurata, että vuotaako vielä, mutta foorumin kautta sain vinkkejä asiaan eli esim voi olla, että konepellin vedenpoisto aukot on tukossa, että tulipellistä pääsee vettä sisälle, nämä putsasin jo, mutta pitää vielä seurailla asiaa.



Seuraavana olisikin varmaankin, että saisi hitsautettua nuo reijät umpeen ja katsastettua volvon. Ajan kanssa myös löytäisi kaiken näköistä kivaa volvoon esim: snow capit,huoran portaat ja aluvanteet kesäksi, ajotietokone ja radio alapaikalle missä on la-puhelin samassa

+ Semmoinen vika on, että takatuhkakupin yläpuolella ei pala valo vaikka vaihtaa lampun, millä lailla tuon pitäisi toimia tai ottaa virtaa ?