Terve,
Hakutoiminnolla jäi vastaukset hieman laihanlaiseksi, joten koitetaan kysellä ihan uudella ketjulla.
Allekirjoittaneen turbolla varustettu Volvo V70R AWD ’98 alkoi kiukuttelemaan heti pakkasten saavuttua. Lämpötila ongelmia kohdattaessa on pyörinyt noin -15 celsiuksen tienoolla, tuulettomalla kotipihalla auto lähtee käyntiin kuin palmun alta, mutta työpaikan pihassa ollut kahdesti ongelmia. Ulkolämpötilat ovat käytännössä identtiset, mutta työpaikan piha hieman tuulisempi. Liekö kyse olosuhteiden pienestä erosta vai puhtaasti tuurista, sitä en osaa sanoa.
Varsinainen ongelma syntyy käynnistyksen yhteydessä, eikä lohkolämmittimen käytöllä tai käyttämättä jättämisellä ole mitään vaikutusta asiaan. Startatessa kone hyrähtää käyntiin, ensimmäisellä kertaa noin 700 kierrosta minuutissa ja jälkimmäisellä kertaa 500 kierrosta minuutissa, eikä kone vastaa kaasuun millään tavalla. Pitkällisen lämmittelyn seurauksena kone alkaa ottamaan kierroksia hiljalleen.
Viimeisimmällä kerralla oli sen verran valoisat kelit, että ehdin avaamaan myös konepeltiä ja tutkailemaan asiaa. Koneen imusarjan ja välijäähdyttimen välissä oleva kumiletku oli vetänyt itsensä oikein kunnolla kasaan. Kielisi hieman siitä, että kone ei saa ilmaa. Aluksi epäilin kaasuläppää, mutta oman järjen mukaan vika sijoittuisi ilmansuodattimen ja kaasuläpän välimaastoon, koska välijäähyn ja imupuolen välille tulee selkeä alipaine. Toki noin pienillä kierroksilla turbo saattaa enemmän ahdistaa ilmanottoa kuin tuottaa painetta, joten alipainekin lienee selitettävissä.
Mahdollisia syitä ongelmaan?
1) Yksi mahdollinen syypää voisi olla venähtäneiden syyskelien aiheuttama kosteus ilmanputsarissa. Ilmanputsari on kuitenkin muutaman kuukauden vanha ja K&N:n tekele, joten tämän pitäisi olla käytännössä mahdotonta jäätyä. Toki sitäkään vaihtoehtoa ei voida poissulkea.
2) Turbo olisi antautumassa? Tämä ei jotenkin mene omaan järkeen, kun joka toisella käynnistyskerralla auto kuitenkin herää aivan normaalisti.
3) Välijäähdytin jäässä? Tämä tuntuisi myös hieman hurjalta ajatukselta, että välijäähdytin olisi niin täynnä kosteutta/paskaa, ettei ilma kulkisi käytännössä ollenkaan läpi. Varsinkin kun jäätyminen tapahtuu paikallaan eikä ajossa, mikä mummoankkamaisella ajotavalla voisi olla jotenkin lähempänä järjellistä selitystä.
4) Välijäähdyttimen ja imusarjan välinen kumiletku tiensä päässä? Eli olisiko mahdollista, että pakkasilla tuo letkun pätkä pienestäkin alipaineesta vetäisi itsensä kasaan ja tämän seuraksena ei koneelle enää riitä ilmaa riittävissä määrin.
Onko tällaista tapausta tullut muilla turbovolvojen omistajilla vastaan? Olisi mukava löytää jokin ”vakioratkaisu” ongelmaan, ennen kuin puran autosta koko ilmanottojärjestelmän suodattimelta imusarjalle asti autotalliin.
