Kesäheilan herättelyä. Tarkoituksena olisi treenata rouva kesäkuntoon 2015. Kovin on rouva rönttääntynyt talven aikana, joten hinataan pajalle remonttiin. Ei nuin rupsahtaneen kanssa kehtaa liikkua julkisilla paikoilla.
Tänään kävin huvikseen kokeilemassa ja törähti tulille samointein, ehkä jopa nopeammin/paremmin kuin käyntilämpöinen b230f

Jännä homma sinäänsä kun jo OTRrässä 2014 tuskailtiin virtaongelmien kanssa.
Edellisen viestin kuva otettu joskus ennen joulua. Silloin ollut viimeksi käynníssä.



Vierestä löytyy talviautoni. Hyvä hevonen on se.

Pajalle kun vollen jotenkin saisi. Trailerille tuolla korkeudella turha edes tarjota. Jarrutkin häipynyt talven aikana johonkin, joten köydellä hinaaminen ei tule kysymykseen, puomi pitää jostain lainata pariksi tunniksi.
Kunhan tämän nyt saisi leimakuntoon ja leimattua niin sitten voisi katsella miten alustaa saisi vähän matalemmaksi.
Onneksei vielä ihan ole kesä.