Jospa nyt noista rokkiasennuksista.
Eli käytännöllisyys oli etusijalla ja tyyli 'stock' eli siis niin vakio kuin pystyy ja paluu melkein alkuperäiseen on mahdollista toteuttaa.
Soitin on Alpinen 1-DIN vanha flippinäyttö jonka kautta myös DSP:tä pystyy ohjaamaan.


Ajatus oli vielä subit "hävittää" kontissa, suoraseinä -tyylillä mutta pieni tila koteloiden välissä on jo ollut hyödyksi.
DLS:m Vahvistimet x 3kpl ym. härvelit on varapyöräkotelossa, levyn alla. Levyn päälle voi laskea vaikka 100kg heikkasäkin, kestää.
Pienet refleksikotelot hengittävät suoraan kabiiniin, hattuhyllyn vanhojen kaiutinpaikkojen läpi.
DLS Iridium 10"




Ovien elementtisuojat voisi tietysti olla istuvammat ja paremmat kaikin puolin mutta ovat Ver.1 vieläkin.
Hieman on keskikonsoli ottanut kiinni nahkaan, josta painaumat etuovien suojissa, suht jämpti sovitus kuitenkin.
Alkuperäinen ajatus oli käyttää alkuperäisiä muoviritilöitä mutta en niitä halunnut tuhota ja toisien hankkiminen olisi vaatinut toisen sisustan hankkimista.. Joten se jäi tältä erää ainakin.
Eikä tuo nahan väri osu täysin muuhun sisustaan mutta niistäkin saisi diskanttikoteloiden väriset.
Jos kiinnityksen vaihtaisi kuten alunperin suunnittelin niin tulisivat enemmän ovea vasten. Katsotaan jaksaako vaihtaa vielä jokupäivä.
Etupäässä DLS Iridiumit ja takana vain meteliä tuottamassa Focalin koksut.




Diskantit on suunnattu enimmäkseen kuskia päin. Näissä väri on jo lähellä loppu ovea.


Itse vartenhan nämä on tehty.
Kivasti soivat ja tarpeeksi lujaa ainakin.
