Lievällä? Pikasesti katsottuna tossa on kyllä käynyt aikamoinen täystuho. Kaikki muu on hajalla paitsi itse alumiiniknööli, joka sekin taitaa olla jo tehtaalta halki.
Näitä lueskelee aina pelonsekasin tuntein (vastaavalla hitlerin kostolla ajellaan päivittäin). Kiinnostaisi kyllä kovasti, että mikä on remmin katkeamisen aiheuttanut. Pienen summailun tuloksena kävi mielessä, että olisiko jakopäästä/venttiilikoneistosta korkannut ensiksi jotain ja siten lukittanut ja katkaissut nokka-akselin. Tällöin hihna olisi katkennut vasta tapahtumaketjun viimeisenä. Selvää näyttäisi kuitenkin olevan se, että kone on pyörinyt valitettavan monta kierrosta jaon loputtua.
Jep, täystuho on käynyt kannessa aika lailla, venttiilejä tosin en ole vielä irroittanut kannesta mutta villi veikkaus että ohjurit ottaneet itseensä kun tuo yksi paininkuppikin on palasiksi mennyt...
Sinällänsä harmittaa tuo kansi kun oli käytännössä uusi, vain 120tkm ajettu suunnilleen kun tuon moottorin remontoinnissa nakattu tehdasuutena paikalleen...
Semmone tuli mieleen jotta eihän oo se alipainepumppu hirttäny kiinni ja aiheuttanu tuhoa ? Ei ois ensmäine kerta maalimassa ku semmone käyp. Ylipäätään miks se ei voi olla vaikka laturin perässä niinko maasturiloissa tai apuakselilla ku muissa volkkarin pikku koneissa ?
Ei ollut alipaine pumppu hirttänyt jumiin, se ei edes rakuttanut niin kuin näissä yleensä...
Hihnan katkeaminen on äärimmäisen harvinaista etteikö siihen löytyisi syy muualta kuin itse hihnasta. Aikoinaan kun nämä moottorit oli vielä melko yleisiä niin kyllä näitä katkenneita neniäkin tuli muutama nähtyä.
No tässä tapauksessa näyttää nyt ikävästi siltä, ei ainakaan voitelun puutetta missään havaittavissa eikä syöttöpumppukaan ole kiinnileikannut.
mites jos ajattele että toi nokka väsyy niin sitähän vois vaihtaa uuteen vaikka siinä 500tk määräaikais huololla ,jos ei ole tietoo että ois ikään vaihettu .Valuahan toi vaan on niin tai jos ois käsillä ultralaite niin tutkis hiushalkeemia....
itellä vielä tommosta sattunu aina kyllä ollu remmi väärin asennettu..... siis joku muu asentanu ei minä 
itse tykkään pelata vähän varmalla ja vaihtaa siinä 50-70tk kohalla
Ostin tuo moottorin täysremontoituna ja 80tkm ajettuna joten eipä tuota osannut arvata että nokka pettääpi.
Ja tuskin hihna on väärin tullut asennettua kun se on siellä pyörinyt sen vajaa 3v ja 78tkm...
Multa löytyis D24 tarpeettomana 150e itse irroitettuna, jos vielä haluat ostaa koko tekniikan?
Lähtee käymään parin viikon seisonnankin jälkeen ilman hehkua käymään joten kunnossa pitäs olla 
Ja kone löytyy porista, pistä YV jos kiinnostaa!
Näitä puolimiljoonaa ajettuja jäteöljyvatkaimia löytyy ihan lähinurkista joten en kyllä lähde kovin kaukaa hakemaan...
Volvomies89:n kanssa hetki sitten puhelimessa höpöteltiin ja tultiin siihen tulokseen että parempi unohtaa nämä helvetilliset D24 myllyt.
Jep kyllä se näytästää siltä aika pitkälle, nuo TDI tekniikalla olevat kokonaiset autotkaan kun eivät maksa enää juuri mitään niin melkein sama ostaa kokonainen auto ja teurastaa se, kuitenkin saa auton hinnan takaisin kun kopan myy osina eteen päin.

volkkarin tuotteessa pysytte kuitenkin?
Jep, 2.5 TDI alkaa jo näkymään silmissä asennettuna 740 keulalla, katsastus-setäkin sanoi että
Laita se TDI ja tervetuloa leimaamaan onnistuneesti.