Jahas,
Meninpä myymään edellisen käyttöauton ja ajattelin, että nyt pitää aikuistua ja ostaa ensikertaa jotain fiksumpaa. Diesel ja takaveto oli etusijalla työmatkojen takia. Koska halusin myös ajaa talvella, ei valintani siis voinut olla Volvon takavetodiesel-mallisto..

No koska meinasin jo hairahtaa muihin merkkeihin takavetoa hakiessani, niin päätin pistää munat naulaan ja kaikkien yllätykseksi kokeilla etuvetoa. Tietysti hairahdin mahdollisimman halpaan yksilöön, jossa oli leimaa. Ja eikun hakemaan. Oulun takaa löytyi "perussiisti" yksilö, reilulla tonnilla. Vikoja oli normaalia vähemmän, joten löin pikaisen koeajolenkin jälkeen rahat tiskiin ja läksimme onnesta soikeina vedättämään takaisin kotia kohti.
Vedot eivät olleet kohdallaan (Jopa poliisipakumme luhnakkaalla 2,5vaparibensamotilla liikkui sukkelammin), mutta myyjä uskotteli vian olevan nollaamaton vikakoodi, joka oli jäänyt ilmamassamittarin vaihdosta. Ahtomodi päällä laitos pysyikin sitten melkein muun liikenteen perässä.
Reilu 200km sitä "onnea" sitten kestikin, kun minulle jo niin tuttu moottorijumala/viikatemies iski. Toimintasavut ohitustilanteessa. Kone laukesi siihen paikkaan. Sattuuhan sitä.. Eräille vaan vähän turhan usein. No, mikään ei jaksa minua enää näiden kanssa yllättää. Nopea tsekkaus, että remmit paikallaan(samalla huomattiin, että remmillä ehkäpä ajettu hieman enemmän kuin oli puhe..). Mutta vika ei suoraan selvinnyt siitä. Uusi yritys *roli roli roli päks*.. Meni hinaushommiksi.
130km hinausta, vilkku hyvissä ajoin vasemmalle ja kotiristeyksessä joku takana tulevista päätti vilkusta huolimatta lähteä ohitse.. Meinas siis mennä koko roska hinausautoineen vielä siinä

Pari päivää myöhemmin motivaatio alkoi sykkiä edes sen verran, että päätettiin lähteä hallille purkamaan konetta irti. Nelipilarinosturin takia ei oikein saatu alaspäin helposti purkaantumaan, joten päätimme ronkkia koneen yläkautta pois. Loppuunsa aikaa tuhraantui aika monta iltaa tietämättömyydenkin takia, mutta kone saatiin pois laatikkoineen. Kone Pornstarterin putkaosastolle ja eikun työpaikalle.
Venttiilit olivat saaneet iskua, mutteivät olleet kuitenkaan solmussa. Kolme venttiiliä olivat työntyneet nostimistä läpi. Nokka-akseli oli kulunut pyöreäksi jo pidemmällä aikavälillä. Syy kuitenkin kaikkeen tähän oli alarattaan kuningaspultti, joka oli antanut myöten. Tietääkseni se pitäisi uusia joka kerta?
Alakerta purkuun. Pientä rappua sylintereiden yläpäissä, mutta ei mitään vakavaa:
1.syl = 81,050
2.syl = 81,035
3.syl = 81,040
4.syl = 81,030
5.syl = 81,020
Laakerit olivat hyvässä kunnossa. Öljypumppu tutkittava vielä. Alakertaan pääseekin jo tilailemaan osia. Sylinterit on hoonattu, runkolinja kiillotettu, dekkitaso oikaistu ja vanhat maalit rapsuteltu/hiottu pois. Huomenna tilaukseen uudet rk- ja kk- laakerit, tiivisteet/stefat, kansi-pultit, jakopään kiristimenpultti, alarattaan pultti, jakopään osat ja vesipumppu, männänrenkaat yms nippelit. Männänrenkaat olivat vähän turhan kalliit marmoritiskiltä, joten käytän Goetzen vastaavia tälläkertaa. 105e/reikä oli originaalit!
Kansi on jo tehty valmiiksi. Siihen tuli uudet venttiilit ja ohjaimet, istukkapintojen koneistus, kevyt "porkkanointi" kanaviin, nokkalinjan kiillotus, jäykemmät venttiilijouset, plaanaus ja uusi nokka-akseli.
Turbona oli vakio KKK K14. Sen kiikutin juoksujalkaa heti Fin-Turbolle. Kunto oli hyvä, mutta saavat pojat modata vähän parempaa tuottoa silmälläpitäen. Pumppu meni perushuollettavaksi Fin-Dieselille. Suuttimet jäivät myös samalle hepulle. Niihin vaihdetaan Boschin hieman jytymmät kärjet.
Alustalleen auto on ihan ok. Ei ruostetta eikä juuri sanottavaa. Putkisto on tehty päin honkia ja rämisee kivasti koriin. Suorannäköistä jöötiä on pojat laittaneet. Pakkokai se laittaa isompaa tilalle, eihän tästä muuten mitään tuu.. Jonkunmallinen alustasarjakin tuossa näkyy olevan. Perusmatala, mutta turhan mukava ajaa, joten kai jotain pitää tehdä asialle

Yleisilme on hyvin harmaa ja tylsähkö.. No sitä saa mitä ostaa. Erään kaverin heitto: "On se kumma ku joka projekti Hegellä alkaa täydellä koneremontilla!"

Ja tähän samaan voisin lisätä, että kyllä tähän dieselautoiluun siirtyminen säästää selvää rahaa..

Kuvia kohta.
//Hege