Punaisen 245:n lähdettyä tilalle tuli kohtuu pikaisella aikataululla
tämmöinen:

Puheiden mukaan täysrempattu B20. M40, 4,3:1 Spicer perä ja pikku miinuksena paku. Etsiessä nettiauto, tori.fi ja kepö tuli katseltua useampaan kertaan läpi parin viikon ajan ilman tulosta. Ohimennen mainitsin asiasta siipiveikolle, joka muisteli tuttunsa ajaneen moisella 90-luvulla. Kyselyn jälkeen selvisi, että auto oli edelleen hallussa, -00 lähtien rekisteristäpoistettuna. siipiveikko kävi katsomassa alustavasti ja saatujen kuvien perusteella uskaltautui katsomis(haku) reissulle 1,5kk sitten. Paikanpäällä ei saatu käyntiin, lopulta vika oli kärjissä jotka eivät putsattuinakaan antaneet tarpeeksi läpi. Lähti pikkuhörpyllä kivasti käyntiin.
Tässä välissä joutui puuhailemaan
peltien kanssa jonkin verran ja vielähän siihen jäi tekemistä. Ei vielä oltu kovin paljoa hitsattu. Tuulilasinkehyksen alareunasta yli puolet, etulattioiden poikkipalkit(osittain 3 peltiä päällekäin), lähes puolet kuskinlattiasta, helmojen takapäät, takakaaret, takapyöränkoteloita, vasen takanurkka ja alkuunsa pala kuskinoven takanurkkaan. Tankin täyttöaukon nostin ylemmäs ja tein täyttöputken uusiksi. Alempi mutka tuli liian jyrkkä, tankatessa joutuu laskemaan vähän rauhallisemmin. Hitsattuihin paikkoihin päälle epoksi ja siihen päälle kotelosuojaa tarpeeksi. Ylimaalattu joskus vähän sinnepäin olevalla sävyllä joka kesii osittain pois.
Moottoriin vaihdoin öljyt ja suodattimen ensimmäisten käyttökertojen jälkeen. Uutta tuli kaikki jarruletkut, takajarrusylinterit, oikeanpuolen kengät, 240 jarrupääsylinteri, toinen oikeanpuolen etujarruputki, vasen alapallo, vasen etupyöränlaakeri, tuulilasi, etupalat EBC RedStuff, etujouset mersun puolitettu jousi 16,5mm langalla, pyyhkijänkumit, osa bensalinjaa, 1" etuvakaajasetti brittiebaysta ja sen semmosta. Talvipyöriksi tuli iskemättömät Jeepin 15x7" pellit(Mjt

) 195/65 kumeilla kun halvalla sai

Niiden kaverina varaosa-auton pelleistä keskikupit ja 240 kupumutterit. Vakaajasetistä ja alustavasta madallustasosta
kuvat.
Rallyracella on tilaus sisällä kierroksesta Gazin jäykkyyssäädettäviä iskareita. Eteen 3cm vakiota lyhyemmät ja taakse 4cm. Oletettu toimitusaika tämän vuoden puolella. Etuoviin ja takaluukun yläpuoliskon korinpuoleinen tiiviste odottavat asennusta ja rullavyöt ois aiheellista vaihtaa säädettävien tilalle.
Joutokäynti ja hidas ajo on hieman nyhtävää, kiihdyttäminen ja maantieajo menee nätisti. Kaasarin avaus ois ajankohtainen, sen verran katsoin että kalvo on ehjä ja neula on tallella.