Farmarihan se olisi jo alunperin tarvinnu hankkia,
edellinen S60 oli "harha-askel" välissä. Ei vikojen tai ominaisuuksien vuoksi, vaan ei ollut farmari. No auto myyntiin, ja ostohalukkuutta löytyi sitten ihan perhepiiristä. Hieman vakiommaksi ulkonäköä (mm. jouset vakioksi) ja kaupanteko.
Otsikon auto sattui työmaalla kahvitunnilla deittiautoa selaillessa silmiin. Isäukolle soittoa että mene kattomaan onko paremman tutustumisen arvoinen. Muutamien vaiheiden kautta isä toi auton näytille, töiden lomassa kävin työmaan pihalla rattaita potkimassa. Hinta saatiin soputasolle ja kaupat tuli.
Ostaessa vikoja oli jumineet takajarrut ja mykkä ajotietokoneen näyttö. Nyt jarrut pelaa taas ja ajotietokonekkin alkoi itekseen pelaamaan. Myyjä käytti merkkihuollossa, mittaristosta tuli koodit. Mutta toistaiseksi siis pelaa, joten hieno homma.

Käyttöönotto edellisen tapaan 12/03 eli mallivuosi 2004 lienee oikea. Kone sama 163hv D5 vaihteistona Geartronic.
Kaikki tarpeellinen varustus, paitsi ei ajastinta Ardicille. Eikä nahkasisustaa, toki tykkään tästä puolinahkaisesta enemmän (verrokkina siis tuo ex. S60).
Vetokoukku tietysti ollu pitkään kiinni, ja jumissa. Samoin takalasin pyyhkijä ääntää muttei toimi.
Perushuoltojen ohessa tuli orkkisvahvistinkin siirrettyä S60:stä tähän äänenlaatua parantamaan.



Tuskin tästäkään malttaa näppejään pitää erossa. Seuraavia suunnitelmissa tehdä:
- alla oleviin talvirenkaisiin originaalit alut, nyt em. aluvanteilla nippanappa lailliset kesärattaat tehty- isommat kesärattaat tehty- koukku irti ja suojakopan hankinta
- Nokian handsfreesarjan riisunta ja tilalle hyväksi havaittu Yatour/vastaava
(bluetooth handsfree toimii, mutta mediaäänen syöttö ei, eli ei voi musiikkia kuunnella sitäkautta) tehty- helmoja korinväriin, varastosta löytyy S60 etupuskuri, se sopisi omaan silmään paremmin
- facelift ajovalot tehtyMuutoksia tullaan tekemään rauhalliseen tahtiin, pian alkava talonrakennusprojekti tulee viemään riittävästi vapaa-aikaa, mutta varmasti tätä autoakin tullaan jossain välissä rassaamaan.